”Keikkailu on pakottanut rikkomaan ujoutta” – haastattelussa Joacim

Omakustanneartisti Joacim on julkaissut musiikkia 16-vuotiaasta saakka.

06.09.2025

Rumban juttusarjassa nostetaan esiin kiinnostavia ja potentiaalisia nimiä. Haastattelussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten ja miksi hän valitsi artistin polun. Edellisessä osassa oli Keiju, ja sen löydät täältä.

Vaihtoehtoisen popin ja elektronisen rockin kentällä liikkuva Joacim julkaisi uusimman singlensä perjantaina 22. elokuuta. Iho käsittelee läheisyyden kaipuuta ja paljautta, sekä ihmisen tarvetta tulla nähdyksi aitona itsenään. Kappaleen on tuottanut Joacimin 16-vuotias pikkuveli Jetro Viljamaa, ja miksaamisesta vastasi Lieminen.

”Media ja some tuo esiin kuinka maailma ympärillämme näyttää raaistuvan, mutta samaan aikaan nuoret miehet uskaltavat entistä avoimemmin puhua tunteistaan”, Joacim sanoo. ”Tämä murros haastaa vanhat roolimallit ja tuo toivoa empaattisemmasta tulevaisuudesta.”

16-vuotiaasta saakka musiikkia julkaisseen Joacimin debyyttilevy Rytmisesti korostettua runoutta ilmestyi vuonna 2022. Nyt artisti suunnittelee toista albumiaan, jolla hän yhdistelee teknoa, dancea, popia, räppiä ja indie-musiikkia.

YouTube video

Mikä soi napeissa just nyt?

“Kuuntelen tosi paljon teknoa, se on sopivan helppoa kuunneltavaa. Oli aika jolloin en jaksanut kuunnella oikein mitään musaa, sillä tuntui että en löytänyt mitään uutta ja vanhat soittolistat olin jo kuunnellut puhki. Sitten palasin Melon Glitter-albumiin, ja se sai mut taas innostumaan suomiräpistä. Tällä hetkellä mun mielestä Suomen mielenkiintoisin artisti on Melo, sillä hänellä on omanlainen soundi ja tykkään hänen sanoituksistaan.”

Mist sä tuut?

“Olen alun perin kotoisin Peräseinäjoelta, joka on pieni kylä Etelä-Pohjanmaalla. Tietenkin muistelen lämmöllä mun kotia ja siellä on aina kiva käydä, mutta mua itseäni kiinnostavan kulttuurin puolesta se on aika köyhä paikka. Esimerkiksi kun aloin tehdä musaa, mua alettini kiusata siksi, että se oli niin outoa ja erilaista muiden nuorten mielenkiinnon kohteisiin verrattuna. Toki olen huomannut, että nykyisin siellä on alkanut olla junnuja, jotka ovat kiinnostuneita musiikista.”

“Mulle musiikki on aina ollut pakokeino tästä todellisuudesta. Lapsuus oli tosi köyhä ja koin paljon kiusaamista. Koulun jälkeen kävelin monesti itku kurkussa kotiin ja menin suoraan huoneeseeni kirjoittamaan siitä paperille. Sairastuin syöpään 13-vuotiaana, ja kirjoittamieni biisien tekstit muuttuivat radikaalisti. Mulla oli silloin kotiopettaja joka harrasti musiikkia ja kuuli mun tekstejä. Ope sitten hankki mulle piristykseksi studioaikaa, ja siellä me tehtiin mun ensimmäinen julkaistu biisi. Sille tielle olen jäänyt!”

Silloin tajusin, että haluan artistiksi.

“Olen pienestä asti tykännyt esiintyä ja vitsailla. Kun meillä kävi vieraita, yritin aina saada ne nauramaan. Olen ollut sellainen ‘our little comedian’.”

“Ajatuksien purkaminen paperille on ollut mulle vastine kaverille, jolle voi puhua mistä vaan, ja joka tukee aina. Ensimmäisen keikan jälkeen tajusin, että haluan tehdä keikkoja niin paljon kuin vain mahdollista, sillä rakastan esiintyä! Se adrenaliini- ja dopamiinipiikki, jonka siitä saa, on huumaavaa. Se on myös kasvattanut mua henkisesti ja auttanut toimimaan normielämässä. Olen aika ujo oikeasti, mutta keikkailu on pakottanut rikkomaan ujoutta.”

YouTube video

Musiikillinen esikuvasi?

“Suomalaisista artisteista arvatenkin Melo, jota pääsin ylistämään jo ekassa kysymyksessä. Olin äskettäin koulukeikalla, ja junnut siellä kysyivät kenen kanssa haluaisin tehdä featin. Vastaus oli yllättäen siihenkin Melo. Tällä hetkellä mun musiikilliseen suuntaan vaikuttaa myös Yves Tumor, Tame Impala, Him ja Health.”

Supervoimasi?

“Mun mielestä uusimmat ja tulevat biisit on tosi omanlaisiaan. Vaikea sanoa mihin genreen ne menevät, muuten kuin että ne kuulostavat Joacimilta. Mun sanoitukset on hyviä ja käsittelevät tärkeitä aiheita. Tuleva levy Avaruuden pääkaupunki on sellainen mielenterveyden työkalusetti. Jos sitä kuuntelee ajatuksella, niin se on vähän niin kuin peili pään sisälle. Uskon ja toivon, että se auttaa kuulijoita kohtaamaan oman mielensä.”

Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?

”Pikkuveljeni Jetron tekemät taustat mun biiseihin on ihan sairaita. Tykkään siitä kombinaatiosta, että sanat on syvällisiä ja haikeita ja taustat sellaisia, että tekee mieli repiä t-paita kappaleiksi ja hyppiä keskellä moshpitia. Esim Pois-biisi on sellainen. Tämä tulee kuitenkin parhaiten esiin niissä kappaleissa, joita en ole vielä julkaissut, eli joudutte vähän vielä odottamaan. Se, mitä tällä hetkellä on Spotifyssa, on vielä semi kevyttä kamaa.”

Lue myös: Runotyttö sähkökitaroiden keskellä – haastattelussa Vivian

Lue myös: ”Lapin taika antoi minulle rohkeuden astua unelmieni ohjaamalle tielle” – haastattelussa Elysia

Joacim?

“Kun kirjoitan tekstejä, menen tosi syvälle mun päähän. Pystyn siten avaamaan henkisiä lukkoja. Se prosessi on tosi tärkeä mun oman mielenterveyden kannalta, ja samalla siinä syntyy tuote, joka mahdollisesti tekee saman jollekin muulle. Haluan rakentaa armeijan ihmisiä, jotka ovat valmiita kehittämään itseään oman päänsä sisällä. Toivon myös, että keikoilla voidaan voimaantua yhdessä. Se armeija käy rakkauden avulla sotaan kapeakatseisuutta ja myrkyllisiä ihmisiä vastaan. Nojoo läppä, oikeasti haluan vaan rahaa uuteen Bemariin.”

“Tyylillisesti olen siirtynyt räpistä jonnekin indiepopin, rockin ja teknon sekamuotoon. Uusin biisi Iho on rakkauslaulu syvillä keloilla, ja pitkän säätämisen jälkeen päädyttiin tosi akustiseen ja käsittelemättömään versioon biisistä (kiitos ja anteeksi siitä Sami Silén ja Lieminen!).”