Kesällä Suomessa esiintyneen, lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta tuomitun räppärin oikeudenkäyntipäivä selvillä – pysyy vangittuna

Tekashi 6ix9ine oikeudenkäynnin päivämäärä on selvillä.

26.11.2018

Viime kesänä Weekend-festivaalilla esiintynyt räppäri Tekashi 6ix9ine pidätettiin viime viikolla. Kerroimme asiasta täällä.

Aiemminkin lain kanssa vaikeuksissa olleen ja tällä hetkellä koeajalla lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta olevan 6ix9inen syytteet saattavat viedä hänet vankeuteen loppuelämäkseen.

Tekashi on nyt kertonut virallisesti oikeudelle olevansa syytön. Hän ja muut syytettynä olevat ihmiset pysyvät kuitenkin pidätettyinä.

Oikeudenkäyntiä edeltävä istunto järjestetään tammikuun 22. päivä ensi vuonna. Varsinainen oikeudenkäynti on syyskuun 4. päivä vuonna 2019. Tekashi pysyy siis näillä näkymin vangittuna ainakin kymmenisen kuukautta.

Lisää luettavaa