King Crimson, Vampira ja Behemoth-perustaja Nergal… – Suomen suurin musiikkielokuvafestivaali tulee taas!

Rokumentti starttaa huomenna.

15.11.2022

Suomen suurin musiikkielokuvafestivaali Rokumentti Rock Film Festival starttaa huomenna keskiviikkona.

Joensuussa 16.–20. marraskuuta järjestettävällä festivaalilla esitetään yhteensä 42 elokuvaa, jotka käsittelevät musiikkia, populaarikulttuuria ja yhteiskuntaa. Valkokankaiden tähtinä nähdään muun muassa King Crimson, Vampira ja Behemoth-perustaja Nergal.

Rokumentissa suuren yleisön ensi-iltansa saa juuri valmistunut, okkultismin historiaa Suomessa luotaava dokumentti Huntu – Kun okkultismi saapui Suomeen. Dokumentin ohjaaja on pohjoiskarjalainen Ukko Torni, joka on paikalla näytöksessä kertomassa elokuvan tekemisestä. Dokumenttia on rahoitettu Mesenaatti-kampanjalla.

Muita ohjaajavieraita ovat harvoin nähdyn Vampira-dokumentin ohjaaja Mika J. Ripatti, Melodian mestari – Kassu Halonen ja Hiljaisuus… ja äänen synty -dokumenttien ohjaaja Tommi E. Virtanen sekä Horjuvan miehen karavaanin ohjaaja ja pääosassa oleva Petri Vanninen, joka myös esiintyy näytöksen yhteydessä. Lisäksi paikalle saapuu Tavastia-klubista kertovan Sitten ajat muuttuivat -dokumentin ohjaaja Antti Kuivalainen.

Rokumentin ohjelmaan sekä näytösaikatauluihin voi tutustua festivaalin verkkosivuilla täällä. Ennakkolipunmyynti on käynnistynyt vilkkaana, ja loppuunmyytyjä näytöksiä tulee olemaan runsaasti.

Rokumentin järjestää voittoa tavoittelematon elävän musiikin yhdistys Joensuun Popmuusikot ry, joka tunnetaan parhaiten Ilosaarirockin järjestäjänä.

Lisää luettavaa