King for a Day… Fool for a Lifetime 25 vuotta – Faith No More on ”liian älykäs ja cool metallibändiksi”

Lue Faith No More -aiheista asiaa vuodelta 1995.

Instagram-seuraajamme jo huomasivatkin, että yksi Faith No Moren merkkiteoksista täytti viikonloppuna vuosia. King for a Day… Fool for a Lifetime julkaistiin 28. maaliskuuta 1995 eli 25 vuotta sitten.

Bändi oli antanut kenkää Jim Martinille, ja albumille kitaran varteen oli värvätty Trey Spruance. Roddy Bottum oli pois tolaltaan Kurt Cobainin ja isänsä kuoleman johdosta, eikä osallistunut juurikaan albumin kirjoitukseen. Albumi sai mediassa ristiriitaisen vastaanoton, sitä kutsuttiin muun muassa ”musertavaksi pettymykseksi” Angel Dustin jälkeen. Toisaalta se sai osakseen ylistystä, kuten Rumban numerosta 5/95 voi lukea.

Tomi Hämäläinen antoi levylle neljä ja puoli tähteä viidestä. Tyylien sekamelska ei pelottanut Hämäläistä ja hän kirjoitti, että ”kaikki tehdään hienolla tyylitajulla ja ilkeä virnistys suupielessä”. Arvio on luettavissa kokonaisuudessaan alta.

Faith No More oli samaisen Rumban numeron kannessa ja lehdestä löytyi Pasi Kostiaisen haastattelu yhtyeestä. Sekin löytyy alta. Tilanteen samankaltaisuus 25 vuoden takaiseen huvittaa: yhtye oli saapumassa kesäkuussa Suomeen. Vuonna 1995 määränpäänä oli Provinssirock, tänä kesänä Tuska.

Faith No More
King for a Day… Fool for a Lifetime
Slash

Kyllä vain! Kitaristiongelmien kanssa kamppaillut/kamppaileva Faith No More on tehnyt kerrassaan loistavan levyn. Big Jim Martinhan sai kenkää ja tilalle tuli Mr. Bungle -kepittäjä Trey Spruance. Miekkonen hoitaakin levyllä tonttinsa mallikelpoisesti, muttei hänestä silti tullut bändin jäsentä. No, se bändin sekavasta henkilöstöpolitiikasta – nauttikaamme juhlakalusta.

Joitain pikkusieluja King for a Dayn kunnioitettavan laaja musiikillinen spektri saattaa häiritä, mutta juuri tuollainen piittaamattomuus rajoista tekee Faith No Moresta niin erinomaisen bändin. Albumi sisältää toki tukun eeppisiä metallipaloja (Ricochet, What a Day ja albumin huippuhetkiin lukeutuva The Gentle Art of Making Enemies), mutta Faith No More ei ole, eikä ole koskaan ollut mitään niin tylsää kuin metallibändi. Siihen se on liian älykäs, cool ja huumorintajuinen. Niinpä se tarjoilee levyllään acid-jazz-funkia (Star A.D.), kevyesti reggaevaikutteista soulia (Evidence), raivopäistä punksoitantaa (Cuckoo for Caca) ja siinä vaiheessa kun päätösraidalla Just a Man saavutetaan kliimaksi gospelkuoroineen kaikkineen minulla tirahtaa tippa linssiin. Kaikki tehdään hienolla tyylitajulla ja ilkeä virnistys suupielessä.

Laulaja Mike Patton jaksaa yllättää monipuolisuudellaan, tsekatkaapa vaikka Evidencen sielukas tulkinta. Roddy Bottum käyttää kosketinarsenaaliaan harkitun säästäväisesti ja rytmiryhmä Mike Bordin–Billy Gould toimii demonisesti. Helppohan siinä on kitaristin kuin kitaristin soitella.

King for a Day… Fool for a Lifetime olisi täysien pisteiden levy, ellei levyllä olisi paria heikompaa raitaa (Caralho Voador, Ugly in the Morning).

Tomi Hämäläinen

Faith No Moren haastattelu. Klikkaa kuva suuremmaksi.