Kodikkaat laulut ovat pääosassa Puhelinseksin soittolistalla

Bändin listalta löytyy nostalgista käännösiskelmää, suomipopin helmiä ja vähän garagea ja punkia.

Pinja Pinola

Toimenpiteet koronaviruksen etenemisen hidastamiseksi vaativat neljän seinän sisässä pysymistä ja ylimääräisten ihmiskontaktien välttämistä. Soittolistajuttusarjamme ensimmäisessä osassa haimme eskapismia kirjallisuuden maailmasta Lasten hautausmaan johdolla, toisessa osassa taistelimme epätoivoa vastaan Sara Siipolan keräämillä voimantuumis-anthemeilla ja kolmannessa osassa korkattiin bisset Leon kotibilelistan tahtiin.

Mutta kyllä koti pitää saada tuntumaan kodikkaalta. Neljännen soittolistan kuraattoreina toimii Puhelinseksi-yhtye. He ovat keränneet soittolistalle nostalgista käännösiskelmää, suomipopin helmiä ja muutaman garage- ja punk-palan. Yhtye kertoo kokonaisuuden yhdistävän bändiä ja toimineen Sydänkohtaus tanssilattialla -albumin vaikutteina.

”Nuo ovat meille kodikkaita ja rakkaita lauluja, jotka toivottavasti riemastuttavat muitakin”, Puhelinseksi kommentoi.

Laita lista soimaan ja fiilistele Se-yhtyettä, Karkkiautomaattia, Leevi and the Leavingsia, Muskaa ja muita mainioita poimintoja turvallisesti kotioloissa.