Ikoni-hitillään suuremman yleisön tietoisuuteen ampaissut Senya on julkaissut uuden studioalbuminsa.
Hyvä sydän, paha suu -niminen kokonaisuus sisältää kaikkiaan kymmenen kappaletta. Mukana kuullaan myös kuusi aiemmin julkaistua singleä, joihin lukeutuvat Ikoni-biisin lisäksi Tekijä, Varaa, Huoleton, Säröi Sydämeen sekä Sara Been fiittaama Harley Quinn. Albumi on jaettu A- ja B-puoliin. Ensimmäinen puolisko tarjoilee ehtaa Pop-RnB-soundia, kun taas toinen tuo esiin vahvan Memphis rap -vaikutteisen soundin. Levyä ovat olleet mukana tekemässä MD$, Danitello sekä Remynotagain. Edellinen pitkäsoitto, Vastaukset, näki päivänvalon lokakuussa 2022.
Senya on kertonut uudesta albumista ja sen tematiikasta seuraavaa:
”Tää albumi avaa mun persoonaa henkilökohtaisella tasolla. Halusin, että saadaan jaoteltuu biisit A & B puolelle – Hyvä sydän, paha suu, sillä koen et mussa on puolia jotka on jopa vähän ristiriidassa keskenään. Mä nään itteni vahvana ja itsevarmana persoonana, jota ei ajoittain kiinnosta mitä muut puhuu tai tekee, mut mussa on myös toinen puoli, joka on haavoittuvainen ja hyväsydäminen. Mun puheet voi joskus särähtää korvaan mut niiden takana on aina syvempi tarkotus.”
Albumin fokusbiisinä kuullaan Häflä-nimeä kantava uutukainen, jonka sanomaa artisti on kuvaillut näin:
“Fokusträkki ”Häflä” kertoo siitä miten joskus saattaa unohtaa ittensä parisuhteessa tai deittailussa. Tää kappale on kutsu irrottautua kaikesta raskaasta ja tylsästä, ja muistutus siitä, että sun ei tarvii jäädä kiinni mihinkään, mikä ei enää toimi. Elämästä voi nauttia täysillä, oli se sit yksin tai hyvän seuran kanssa. Olin itse vähän aikaa sitten tilanteessa, jossa huomasin olevani suhteessa, joka ei tuonut mulle iloa. Eron jälkeen elämäni on ollut yhtä häflää, ja haluan välittää sen fiiliksen myös muille!”
Levyä seuraa myös kiertue, joka käynnistyy Espoon Kannusalissa 28. syyskuuta. Levyjulkkareita vietetään puolestaan Helsingin Korjaamolla 5. lokakuuta.