Kolumni: Blockfest leimattiin huumefestivaaliksi – kohu muistutti siitä, kuinka tunkkaista, vanhentunutta ja pelokasta päihdekeskustelu Suomessa on

Olisiko jo aika alkaa ymmärtää, ettei "huume" ole mikään vaaran absoluuttinen kategoria, pohtii Anton Vanha-Majamaa.

Asap Rocky Lowlands-festivaalilla Alankomaissa elokuussa 2019.
AOP

”Ehkä kannabis on tämän kesän ilmiö”, Ylen toimittaja Jussi Mankkinen arvioi elokuussa. Hän kirjoitti ruotsalaisessa vankilassa viruneen, päihteistäkin lavalla ja biiseissään puhuvan räppärin Asap Rockyn keikasta Tampereen Blockfestissä.

Sama dullan tuoksu leimasi Mankkisen mukaan myös Helsingissä viikkoa aiemmin järjestettyä Flow-festivaalia.

Havainto ei ollut täysin väärä. Kannabiksen suosio on tilastoissa noussut tasaisesti, THL:n huumekyselyt kertovat. Vuonna 1992 suomalaisista kuusi prosenttia kertoi käyttäneensä tai kokeilleensa elämänsä aikana kannabista, kun vuonna 2018 tuo luku oli jo 24 prosenttia. 15–24-vuotiaista 15 prosenttia on käyttänyt jotakin huumausainetta, yleensä kannabista, kuluneen vuoden aikana. 25–34-vuotiaissa tuo luku on 18 prosenttia.

Lukujen nousu on luontevaa. Kannabis rantautui Suomeen vasta 1960-luvulla, joten tietenkin sitä maistaneiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta.

Jos puhutaan nuorisosta – niistä 15–24-vuotiaista, jotka Blockfestin ja Weekendin kaltaisilla ikärajattomilla festivaaleilla ravaavat, ja joista julkisessa keskustelussa ollaan eniten huolissaan – Mankkisen havainto ei kuitenkaan täysin päde. Heidän keskuudessaan vuoden sisällä jotakin huumetta käyttäneiden osuus on neljän vuoden aikana laskenut.

Ihan niin kuin on laskenut alkoholin ja tupakankin käyttö. #SoberCurious

Olivat huumeet in tai out, Blockfestin jälkeen leimahti keskustelu siitä, onko festivaali ”huumemyönteinen”. Ja jos on, mitä sille pitäisi tehdä?

Apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki totesi Helsingin Sanomissa, ettei Tampereen kaupunki missään nimessä halua edistää ”sellaista imagoa, että tapahtumaan liittyisi huumemyönteinen ilmapiiri”. Äärimmäisenä keinona mainittiin, ettei aluetta enää vuokrattaisi tapahtumajärjestäjälle.

Samassa jutussa linkattiin pitkään artikkeliin, jossa kerrottiin korvaushoitopotilaista Tampereella.

Korvaushoitoon hakeutuvat ihmiset, joilla on vaikeuksia niin sanottujen kovien huumeiden kanssa. Amfetamiinin, heroiinin. Kannabiksen käytölle ei korvaushoitoa ole tarjolla.

Keskustelu haiskahti ison luokan moraalipaniikilta. Samanlaiselta nuorison kauhistelulta, jota ovat aikoinaan synnyttäneet Elvis notkeine seksilanteineen, Twisted Sister pornorokkeineen, Black Sabbath satanismeineen ja konemusiikki ekstaasibuumeineen. Nytkö räppärien pössyttely ja mömmöhuuruilu oli viimein rantautunut Suomeenkin?

Taustalla kummitteli myös vanhentunut ajatus porttiteoriasta.

Porttiteoria menee näin: miedot päihteet saavat käyttäjän koukkuun, ja kun niistä ei enää saa riittäviä kiksejä, käyttäjä siirtyy vahvempiin. Viina johtaa tupakkaan johtaa kannabikseen johtaa heroiiniin ja kuolemaan.

Kyse on päihteiden välisestä kausaliteetista: siitä, että yhdestä seuraa toista.

Porttiteorialle ei ole päteviä perusteita, ja kysymys koukkuun jäämisestä on monimutkainen. Jotkut uskovat kannabiksen aiheuttavan psyykkistä addiktiota ja jopa vieroitusoireita. Riippuvuutta on kuitenkin monenlaista, eikä kannabista pidetä tutkimuksen valossa erityisen addiktiivisena verrattuna alkoholiin tai tupakkaan.

THL:n tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen ei uskonut porttiteoriaan, kun haastattelin häntä Kannabiskirjaa varten keväällä 2018.

”Se perustuu päättelyvirheeseen. Jos kysytään heroiinin käyttäjältä, onko tämä käyttänyt kannabista, 99 prosenttia vastaa myöntävästi. Mutta jos tarkastellaan henkilöitä, jotka ovat käyttäneet kannabista, heistä vain hyvin harva, ehkä 1–2 prosenttia, koskaan kokeilee heroiinia”, Hakkarainen sanoi.

Silti kannabiksesta kirjoitetuissa jutuissa tunnutaan yhä usein vähintään implisiittisesti väittävän, että yhtenä päivänä hiisataan, toisena heitetään hihaan.

Kannabis niputetaan julkisessa keskustelussa usein yhteen muiden huumausaineiden kanssa. Samalla se pidetään visusti erossa laillisista päihteistä, kuten alkoholista ja tupakasta, joiden terveyshaittoja ei tarvinne tässä luetella.

Niputtaminen on monella tapaa perusteetonta ja älyllisesti laiskaa. Rajanvedot ovat arbitraarisia, politiikan, muukalaisvihan ja epämääräisten moraalikäsitysten vuosikymmeniä sitten muovaamia. Kieltolakia vauhditti kristillismoralistinen ajatus alkoholista syntisenä, perheet tuhoavana demonina. Kannabis kiellettiin Yhdysvalloissa viime vuosisadan alussa, koska sitä käyttivät sisällissotaa rajan yli paenneet meksikolaiset, jotka veivät rehtien yhdysvaltalaisten työt. 1970-luvun alussa huumelakeja tiukennettiin, koska Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon vihasi hippejä ja tummaihoisia ihmisiä.

On totta, että kannabis on kielletty päihde ihan niin kuin amfetamiini ja kokaiinikin. Yhtäläisyydet päättyvät kuitenkin siihen. Se vaikuttaa käyttäjäänsä ihan eri tavalla, ja sen terveysvaarat ovat nykytutkimuksen valossa kokoluokkaa vähäisemmät.

THL:n riippuvuuspotentiaalia mittaavassa taulukossa kannabis saa alhaisemmat pisteet (1) kuin nikotiini (6), kokaiini (4), alkoholi (3) tai kofeiini (2). Terveyshaittojen osalta tutkimus on yhä pahasti kesken (näyttää siltä, että kannabis lisää skitsofreniaan sairastumisen riskiä niillä, jotka ovat sille jo valmiiksi alttiita), mutta aika varmaa on, että haitat ovat huomattavasti pienempiä kuin muilla kielletyillä päihteillä.

Lähtien siitä moneen kertaan toistetusta faktasta, ettei kannabiksen ”yliannostukseen” voi kuolla – korkeintaan jämähtää sohvalle.

Maailma muuttuu. Asenteet ohjaavat lakeja, lait asenteita. Yhdysvalloissa kannabis on täysin laillista 11:ssä osavaltiossa. Lääkekannabista saa 33:sta osavaltiosta. Kanada laillisti kannabiksen vuonna 2018, Uruguay viisi vuotta sitten.

MTV:n haastattelussa rikosylikomisario Joni Länsipuro kysyi Blockfestiin liittyen: ”Onko se sitten tarkoituksenmukaista, että Tampereella järjestetään Pohjoismaiden suurimpana huumefestivaalina tunnettu tapahtuma?”

Heräsi kysymyksiä, kuten:

Missä Blockfestista puhutaan ”Pohjoismaiden suurimpana huumefestivaalina”?

Missä se pitäisi järjestää, jos ei Tampereella?

Tapahtuman järjestäjä Kalle Kallonen kiisti Helsingin Sanomien jutussa väitteet huumemyönteisyydestä.

”Yleisesti koen, että maailma menee koko ajan huumemyönteisemmäksi ja huume-termin käyttö itsessään muuttuu häilyvämmäksi. Esimerkiksi kannabista laillistetaan kovaa vauhtia ympäri maailmaa ja kannabisyritysten osakkeisiin voi sijoittaa. Tämä voi osaltaan olla syynä ihmisten muuttuneeseen suhtautumiseen aiheeseen.”

Kommentti oli ison yleisötapahtuman järjestäjältä häkellyttävän raikas. Se muistutti siitä, kuinka vanhentuneelta päihdekeskustelumme vaikuttaa verrattuna siihen, mitä esimerkiksi Pohjois-Amerikassa tai Etelä-Euroopassa tapahtuu.

Uskon, että laillinen kannabis tulee rantautumaan Suomeen jollain aikataululla. Pohjois-Amerikassa se on miljardibisnes, ja esimerkiksi cbd:n terveyshyödyistä kohkataan paljon.

Samalla keskustelu psykedeelien hyötykäytön ja mikrodoussauksen ympärillä tulee kiihtymään. Ehkä samalla alamme ymmärtää, ettei ”huume” ole mikään vaaran absoluuttinen kategoria.

Poliisin tehtävä on valvoa lakia, mutta meillä journalisteilla, lukijoilla, artisteilla ja festarikävijöillä on mahdollisuus kyseenalaistaa vakiintuneita totuuksia, haastaa luutuneita käsityksiä maailmasta ja siitä, millainen sen pitäisi olla. Ja millainen se voisi olla.

– Anton Vanha-Majamaa
Kirjoittaja on helsinkiläinen journalisti, jonka kirjoittama Kannabiskirja ilmestyi keväällä 2018.