Kolumni: Suomiräp itse asiassa – keskustelu on vihdoinkin virkeää, kyseenalaistavaa ja monipuolista

Suomiräp ja sen tekijät eivät voi enää juosta vanhempien helmoihin itkemään, jos joku syyttää huonosta käytöksestä, vaan vastuu täytyy ottaa omiin käsiin ja vastata kritiikkiin, kirjoittaa Heini Strand.

Aijai. Tiedostavalla ja muutosta janoavalla suomiräp-fanilla on nyt hyvä olla. Suomiräp on tällä hetkellä kiinnostavampaa kuin vuosikausiin.

Syitä on ainakin kaksi. Ensinnäkin suomiräpin kentällä on alkanut tulla näkyviin muitakin tekijöitä kuin jo kyllästymiseen asti kuultuja valkoisia cis-heteromiehiä. Toiseksi suomiräpistä käytävä keskustelu on vihdoinkin virkeää, kyseenalaistavaa ja monipuolista. Syyt korreloivat keskenään.

Vuosituhannen vaihteessa alkanut suomiräpin toinen tuleminen on saavuttanut jo täysi-ikäisyyden rajapyykin, ja kentällä on osin siitä johtuen havaittavissa jonkinasteista kypsymistä. Nyt suomiräp ja sen tekijät eivät voi enää juosta vanhempien helmoihin itkemään, jos joku syyttää huonosta käytöksestä, vaan vastuu täytyy ottaa omiin käsiin ja vastata kritiikkiin. Eikä anteeksi anneta tai kannata pyytää keskenkasvuisuuteen vedoten.

Vaikka holtiton käytös toki jatkuu joidenkin toimesta täältä ikuisuuteen, on usealla suomiräpin tekijällä ja fanilla noussut halu herättää keskustelua genren haitallisista normeista.

Viime vuonna käytiin useita suomiräppiin liittyviä, yhteiskunnallisiksikin äityneitä debatteja. Keskustelua synnyttivät niin rasistinen Facebook-päivitys (Blockfestin Kalle Kallonen) kuin koko perheen räppäreiden seksistinen kielenkäyttö (Sisäpiiri 2.0 -kohu ja Profeettojen Yhtäccii-biisi). Oman lukunsa muodostivat valtakunnallisissa uutiskanavissa noteeratut huomiot suomiräpin sanoitusten seksismistä tai naispuolisten räppäreiden esiintulosta kentälle.

Kuten kaikilla vahvasti stereotyypitetyillä aloilla, myös suomiräpissä keskustelua käydään usein tunteella. Miltei joka keskusteluun ottavat osaa ne somessa homottelevat ja huorittelevat huutelijat, mutta myös aiheellisen kommentoinnin määrä on ilahduttavasti lisääntynyt.

Suora ja perusteltu kritiikki on taitolaji. Katso esimerkiksi räppäri Noah Kinin ja kirjailija-toimittaja Koko Hubaran kommentit liittyen Kalle Kallosen edellä mainittuun rasistiseen möläytykseen ja sitä seuranneeseen anteeksipyyntöön.

Tai tarkista (tämän kolumnin kuvituskuvana käytetty) räppäri Gettomasan Instagram-päivitys liittyen hänen Ykkösen bägei -videonsa aiheuttamaan rasistiseen nettikommentointiin. Gettomasa osaa paitsi antaa myös ottaa vastaan kritiikkiä. Kun Gettomasaa itseään kritisoitiin tuoreen Lössi-biisin seksistisestä ilmaisusta, hän oli valmis keskustelemaan asiasta Renaz Ebrahimin haastattelussa Random Life -radio-ohjelmassa.

Ebrahimi on loistava esimerkki alalla lisääntyvistä taitavista keskustelunavaajista. Random Lifen lisäksi tietoisuutta kentällä ovat lisänneet Inka Rantakallion ja Mikko Mäkelän luotsaama Rap Scholar -radio-ohjelma, Adikian ja Mon-Salan Matriarkaatti-podcast ja Ruskeat tytöt -media.

Kaikki eivät kuitenkaan keskusteluun pysty tai sitä halua. Valitettavan monen tapa osallistua keskusteluun on olla ottamatta kantaa lainkaan, mikä näyttää olevan etenkin eturivin räppäreiden toimintatapa.

Helsingin Sanomien Nyt-liitteen haastattelussa elokuvaansa alkuvuodesta promonnut Cheek kommentoi #metoota seuranneen keskustelun seksuaalisesta häirinnästä ja seksismistä olevan tärkeä, mutta kieltäytyi itse kommentoimasta sitä.

”Haluan pysyä haastatteluissa itse asiassa enkä olla se tyyppi, joka lyö lusikkansa joka soppaan”, Cheek sanoi.

Cheek on kuitenkin se tyyppi, joka räppää ”lesbojen kääntyvän streiteiksi” hänen ja kollegansa vaikutuksesta. Eli se tyyppi, joka rakentaa biisinsä seksistiselle heteronormatiiviselle maailmankuvalle. Jos sen ja muun seksismin kommentoiminen ei ole itse asiassa pysymistä, mikä sitten on?

– Heini Strand
Kirjoittaja on Pohjois-Suomen paras kemisti vuosimallia 2002.