Tottahan se on, että tässä alati hektistyvässä digimaailmassa aika tuntuu kulkevan vauhdikkaammin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. On täysin inhimillistä, että alkuvuoden tapahtuvat tuntuvat syksyllä muinaishistorialta.
Käytössämme on kuitenkin edelleen gregoriaaninen kalenteri, johon olemme turvanneet Suomessa jo vuodesta 1753. Gregoriaanisessa kalenterissa vuoden keskipituus on 365,2425 päivää. Kaksi vuotta on sen mukaan siis 730,485 päivää. Kuluvan vuoden tammikuun alusta lokakuun 28. päivään on puolestaan 302. Se on huomattavasti vähemmän kuin 730,485.
Lokakuun 28. päivänä ilmestyi Evelinan debyyttialbumi 24 K, joka keräsi platinan arvoista huomiota jo ennakkostriimauksella. Tuona päivänä poptähti kirjoitti Facebook-sivullaan:
”Viimiset pari vuotta mun elämästä oon tähdännyt just tähän, halunnu tehä just tän näkösen kokonaisuuden.”
Tahtoisimme vilpittömästi uskoa tähän, mutta kun se on hieman ristiriidassa sen kanssa, mitä Evelina kertoi Rumballe tammikuussa.
”Se on ihan auki, että kannattaako julkaista albumia vai ei”, laulaja kommentoi haastattelussaan.
Evelinan singleinä julkaistuja kappaleita striimattiin yli 20 miljoonaa kertaa ennen esikoislevyn julkaisua. Tällä meriitillä hän sai ensimmäisenä suomalaisena platinalevyn ennen kuin levy ilmestyi ”kauppojen” ”hyllyille”. 24 K todellakin kannatti julkaista.
Hektistyvässä digimaailmassa poptähden uraa luovalle Evelinalle lähetämme pilke silmäkulmassa terveisiä, että joku norsun muistilla varustettu jäärä saattaa yhä lukea haastatteluissa heitettyjä kommentteja.
Samaisessa alati hektistyvässä digimaailmassa kiilteleviä palkintolevyjä jakelevalle äänitetuottajien kattojärjestölle Musiikkituottajille lähetämme puolestaan vakavammat terveiset: siitä on jo kaksi vuotta, kun kultalevyjen myöntämisrajoja on päivitetty. Se on pitkä aika, kysykää vaikka Evelinalta.
Jukka Hätinen
Kirjoittaja on striimannut Sireenit-biisiä vähintään yhden kultalevyn verran.