Kommentti: ”Osalla saattaa olla hieman höynäytetty olo”, eli Slayer-keikan jälkisanat

"Olisi pitänyt muistaa ja ymmärtää, että viimeisellä kiertueella ehtii monta kertaa Suomeen", kirjoittaa Tami Hintikka.

Tomi Palsa

Kävin katsomassa Slayerin keikan lauantaina 8.12. Helsingin jäähallissa. Aloin kirjoittaa kokemuksiani ylös välittömästi konsertin jälkeen, kun tunnelataus tuntui vielä tuoreena iholla. Tunnelataus, jonka saivat aikaan katsojat. Slayer soitti keikan, mutta yleisö niin sanotusti teki keikan. Fanien osallisuus ja antaumuksellinen kannustus tekivät keikasta ainutlaatuisen.

Viimeisen biisin jälkeen todistetut ”loputtomat” suosionosoitukset menivät ihon alle. Eivätkä ne olleet vain suosionosoitukset, vaan kunnianosoitukset. Yleisö kiitti Slayeriä oikein kunnolla, koska se tiesi tämän olevan yhtyeen viimeinen Suomen-konsertti. Väärin tiedetty.

Jäähalli oli tuskin viilennyt Slayerin liekityksestä, kun maanantaina ilmoitettiin ilouutinen: juuri jäähyväiskeikkansa vetänyt Slayer saapuu ensi kesänä Tuskaan. Sillä lailla. Meinasin laittaa keikka-arviooni skeptisen pohdinnan siitä, että näinköhän Araya, King ja pojat malttavat pysyä poissa lavoilta. En laittanut. Olisi pitänyt.

”Thrash metallin legenda Slayer tiedotti alkuvuodesta suuntaavansa viimeiselle maailmankiertueelleen, ja pistävänsä sen jälkeen pillit pussiin. Nyt on varmistunut, että Slayer saapuu viimeisellä kiertueellaan myös Suomeen, ja esiintyy Helsingin Jäähallissa lauantaina 8. joulukuuta.” Muun muassa näillä sanankäänteillä keikkaa mainostettiin. ”Loppuvuodesta myös suomalaisfaneille tarjoutuu mahdollisuus jättää jäähyväiset Slayerin musiikille livenä”, seisoi järjestäjän tiedotteessa.

Olisi pitänyt muistaa ja ymmärtää, että viimeisellä kiertueella ehtii monta kertaa Suomeen.

Nykyään viimeiset keikat ja kiertueet ovat kovin suhteellisia käsitteitä. Montako Scorpionsilla on ollut? Tänä vuonna viimeisen Suomen-keikkansa heittänyt Ozzy Osbourne saapuu alkuvuodesta Helsinkiin, homman nimi on No More Tours 2, joka jatkuu aina vaan. Kolmosta odotellessa.

Itseäni ilmoitus Slayerin Tuska-esiintymisestä lähinnä huvittaa. Minulle Slayer ei ole koskaan ollut kovin merkittävä bändi. Ymmärrän kuitenkin niitä tosifaneja, jotka olivat tulleet toiselta puolelta maata Slayerin ”viimeiselle Suomen-keikalle”, maksaneet pitkän pennin matkoista, lipuista ja mahdollisesti majoituksesta, eläneet kyynelsilmin ja joka solullaan ainutkertaisessa hetkessä. Osalla saattaa olla hieman höynäytetty olo.

Moni on toki vilpittömän tyytyväinen, että pääsee näkemään thrash metal -jättiläisen vielä kerran. Ja ehkä vielä senkin jälkeen, kuka ties. Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että jatkossa viimeisiin esiintymisiin suhtaudutaan entistäkin epäileväisemmin. Lenny Kravitzin sanoin: It ain’t over till it’s over.