Tapahtuma-ala on joutunut limboon, josta se ei näytä nousevan ilman kapinaa.
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko ja opetusministeri Jussi Saramo ilmaisivat huolensa siitä, että tapahtuma-alaa ei kohdella reilusti, kun rajoituksia puretaan. He ovat siis opetus- ja kulttuuriministeriöstä. OKM ei kuitenkaan vastaa rajoitusten asettamisesta ja purkamisesta.
Paikalliset aluehallintovirastot tekevät päätökset. Avi järjesti eilen hartaasti odotetun tiedotustilaisuuden, jonka sisältö sai selkeitä linjauksia toivovat tapahtumajärjestäjät raivon partaalle. Etelä-Suomen avin elinkeinovalvontayksikön päällikkö Marko Peltonen totesi, että ”kesän osalta ei ole annettu mitään ohjauskirjettä”.
Avi siis toimeenpanee rajoitukset tai niiden kevennykset, mutta nojaa päätöksissään sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjeeseen (johon Peltonen viittasi) ja terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksiin. Kesäkuun osalta päätöksiä on luvassa vasta ensi viikolla, siis noin viikkoa ennen kuun vaihtumista. Samoin heinäkuun osalta päätöksiä tehdään vasta juhannuksen tienoilla.
On sanomattakin selvää, että tapahtumia ei voida järjestää tällaisella aikajänteellä, ja toiveikkaana vastaanotettu exit-suunnitelma kelpaa tässä valossa lähinnä wc-paperiksi.
THL:n johtaja Mika Salminen kantaa kortensa kekoon ja toteaa: ”Ei se nyt ihan hirveän hyvä ole, että tässä tällainen epäsuhta on.”
Myös STM tunnistaa vihdoin ongelman. Krista Kiuru on edelleen hiljaa, mutta strategiajohtaja Liisa Maria Voipio-Pulkki antoi Helsingin Sanomille kylmääväältä kalskahtavan lausunnon:
”Olemme hallitsemassa pandemiaa sellaisella järjestelmällä, joka ei ole rakennettu täysin optimaaliseksi tämäntyyppisten yleisvaarallisten tartuntatautien varalta. Tästä me opimme. Toimintasuunnitelmaa ollaan nyt tarkastelemassa ja päivittämässä. Katsotaan tilannetta lähiviikkojen aikana.”
Näistä ongelmista ja epäkohdista on puhuttu jo kauan. Yhtä kauan päättäjät ovat siirrelleet vastuuta ja pesseet omia käsiään. Tämä epätodelliselta vaikuttava päättäjien performanssi näyttää tuolileikiltä, jossa musiikin loppuessa täytyy istua lähimmälle tuolille. Se joka jää ilman istumapaikkaa, joutuu tyynnyttelemään tapahtuma-alaa: malttakaa vielä hetki, katsotaan tilannetta lähiviikkojen aikana.
Laitetaanpa tähän muutama aivan absurdilta kuulostava esimerkki tilanteesta, jossa olemme.
Konserttitaltioinnin voi esittää terassin jättiskriiniltä niin monelle henkilölle, kuin istumapaikkoja riittää. Sen voi esittää televisiosta baarissa 50 prosentille asiakaskapasiteetista. Jos konserttitaltioinnin haluaisi esittää Finnkinon 635-paikkaisessa salissa, sinne voisi ottaa kuusi henkilöä. Jos konsertti järjestettäisiin Olympiastadionilla, sinne saisi ottaa kuusi katsojaa.
Linnanmäki saa avata ovensa ilman yleisörajoituksia, koska avin tulkinnan mukaan huvipuistot ovat jatkuvaluonteista toimintaa, eivät yleisötapahtumia. Pelkästään vuoristorataan pääsee kiljumaan 1320 henkilöä tunnissa, mutta Tavastian 700 henkilöä vetävään saliin saisi päästää konserttia katsomaan vain kuusi henkilöä. Tavastia kun ei ole jatkuvaluonteista toimintaa, vaikka se mitä luultavammin on normaalina vuonna useampana iltana auki kuin Lintsi.
Eikä minulla ole mitään terasseja tai huvipuistoja vastaan, päinvastoin. Päättäjien joka käänteessä perään kuuluttama yhdenvertaisuus vain kohtelee toisia yhdenvertaisemmin.
Pienimuotoinen kansalaistottelemattomuus onkin jo alkanut. Performanssiryhmä 6+ järjesti laittoman yleisötapahtuman avin edessä: paikalla oli peräti yhdeksän katsojaa. Esiintyjät ilmiantoivat itsensä poliisille, mutta virkavaltaa ei paikalla näkynyt.
Päättävät tahot tunnistavat epäkohdat, eikä virkavaltaa kiinnosta valvominen. Herää kysymys, miksi noudatamme näitä rajoituksia? Turvallisesti ja vastuullisesti järjestetyistä tapahtumista on esimerkkejä niin maailmalta kuin meiltä.