Kotimaisen artistin musiikkivideo esittelee shibari-sidontaa

Kikin kolmas single käsittelee sitomista.

05.03.2023

Debyyttisinglensä 666 lokakuussa 2021 ja viime kesänä Rodeo-kappaleen julkaisseelta Kikiltä ilmestyi perjantaina uusi single, jossa hän käsittelee vetovoimaan liittyviä tuntemuksia sitomis-symboliikan kautta. Biisin nimi on Sido mut, ja sen yhteydessä ilmestyi myös Jirina Alangon ohjaama musiikkivideo, jossa nähdään shibari-sidontaa.

Uutta biisiä ovat Kikin kanssa olleet tekemässä Niko Salmela ja Jukka Jahnukainen, joka on yhdessä Leo Jupiterin ja Heikki Puhakaisen kanssa tuottanut kappaleen.

”Sido mut kertoo hullusta rakkauden tunteesta ja siitä, miten hiton pelottava asia se oikeasti on. Sun pitää antaa itsestäsi niin paljon – olla auki, haavoittuvainen ja vaan heittäytyä sen mukaan, jos haluaa saada siitä kaiken irti”, Kiki kuvailee. ”Sä annat sun sydämen jonkun toisen käsiin ja toivot, että se pitää siitä huolta.”

Vaikka kappaleen voi tulkita käsittelevän sitomista fyysisellä tasolla, se kuvaa samalla rakastumiseen liittyvää kiintymystä, joka voi intensiteetiltään muistuttaa ikään kuin toiseen ihmiseen sidotuksi tulemista henkisesti. Lyriikoista ja Kikin ulosannista hohkaa se tietty rakastuneisuudelle tyypillinen palava tarve olla toisen ihmisen kosketuksen armoilla, ja avautua tasoilla, joihin ei platonisissa suhteissa ylipäätään ole pääsyä. Kiki kuvaileekin kappaleen teemoja olevan luottamus ja antautuminen.

Kikin debyyttisingle 666 on tähän mennessä striimannut tuplaplatinaa. Artisti totesi singlen julkaisun aikoihin Rumban haastattelussa: ”Kuvailisin musiikkiani vahvaksi ja herkäksi. Kirjoitan laajasti aidoista fiiliksistä elämän ylä- ja alamäissä. Ihmisyydestä ja rakkaudesta. Artistina mulle on tärkeintä se, että teen asioita täydellä sydämellä, ja että olen rehellinen itselleni.”

Katso Sido mut -musiikkivideo alta.

Lisää luettavaa