Treemer on julkaissut videon kappaleeseen Weapons. Videon on ohjannut, kuvannut ja leikannut Viljami Eronen.
Mikäli videolla vilahtelee tuttuja kasvoja (Mikko Alatalon lisäksi, siis), niin olet luultavasti ollut aktiivinen 1990-luvun ja 2000-luvun taitteen indieskenessä.
Aikoinaan kun oli olemassa indierock-orkesteri The Pansies, joka teki neljä albumia 1990-luvulla. Bändistä tutut Mia Keurulainen (laulu), Marko Haikonen (kitara), Tommi Lehtonen (rummut), Sam Shingler (kitara) ja Joakim Schonert (basso) julkaisivat Treemer-nimellä ensimmäisen ep:n viime vuoden syksynä.
Sittemmin bändiltä on pudonnut musiikkia tasaiseen tahtiin, ja tämä on jo uusi kolmas kappale tuon jälkeen.
Bändin tulevia keikkoja sun muuta yhtyeeseen liittyvää pääset tarkastelemaan heidän Facebook-sivuiltaan täältä.
