Kotimaisen räpin lähihistoria ikuistuu valokuvakirjaksi – Sylky on hip hop -kulttuuriteko

Visuaalista nannaa tulossa.

Tuomo Lampinen

Tuomo Lampinen työstää hoppipäille melkoisen toimivaa opusta. Sylky – Valokuvakirja suomalaisesta räpistä pitää sisällään juuri sitä, miten kirjan nimikin sanoo. Lampinen on napsinut valokuvia vuosien 2012 ja 2015 välillä liki kaikista vähänkin merkittävimmistä hip hop -artisteista ja yhtyeistä.

Tarkoituksena Lampisella on saada kasaan yhteisrahoituksen kautta vähintään 8000 euroa painokustannuksia ja muita kuluja varten. Otimme yhteyttä Lampiseen ja kyselimme, mistä kirjassa oikein on kyse.

Kirjan mesenaattisivuille pääset tästä. Kirjan Facebook-sivuille pääset taas tästä.

Mistä sait idean valokuvakirjaan kotimaisesta hip hop -skenestä?

Idea kirjan tekemiseen oli monen asian summa. Olen itse diggaillut räppiä vuodesta 1997 lähtien, joten yleinen innostus ja kiinnostus genreä kohtaan minulla on ollut jo pitkään. 2004-2005 nurkilla legendaarinen räppiklubi Kovalevy järjestettiin vielä Umo Jazz House-nimisessä kellarissa. Pokkana kävelin sisään ja ilmoitin J-Laini Jussille että tulen kuvaamaan nämä bileet. Jotenkin se toimi, ja päädyin kuvaamaan sitten lopulta Kovalevyt Umosta Redrumiin ja Top Billin-klubin Rose Gardenista Redrumiin. J-Laini oli järkkäämässä molempia klubeja, ja hänen kauttaan tutustuin hieman enemmän artisteihin ja tiskijukkiin.

Joskus 2005 paikkeilla kuuntelin tosin itse melko vähän suomalaista matskua. Kyllästyin jotenkin, tuntui että biisit oli liian ryppyotsaista vääntöä tai sitten ihan liian läskiksi vedettyä hassuttelua. 2010 tuntumassa aloin taas kiinnostumaan enemmän kotimaisesta tuotannosta – tuntui siltä, että koko skene oli vähän ”vapaampi” ja jotenkin tunnelma oli mielenkiintoinen. Kuvasin livejä, ja jossain vaiheessa 2011-2012 välillä aloin ajattelemaan että saisikohan näistä kuvista koostettua näyttelyn tai kirjan. Kun ajatus ensimmäisestä omasta valokuvakirjasta rupesi tuntumaan mahdolliselta, aloitin paljon tietoisemmin kuvaamaan sitä varten. Otin yhteyttä artisteihin ja pyysin päästä studiosessareihin mukaan. Kävin keikoilla ja kuvasin livejä ja bäkkärisosialisointia. Napsin matkan varrella muutaman levynkannen, ja ”making of” -materiaalia musavideoiden kuvauksista. Kuvasin myös itsekin pari musiikkivideota stillien lisäksi.

Tällä hetkellä on upea vaihe menossa kotimaisessa räpissä. On taideräppiä, ysäripastissia ja träppiä. Alagenrejä on paljon, ja yleisöä vielä enemmän. Kuuntelijakunta on myös laveampi kun koskaan. Räppiä kuuntelevat kaikenlaiset ihmiset, ala-astelaisista keski-ikäisiin. Iso pyörä pyörii taiteellisesti sekä kaupallisesti.

On hienoa nähdä nuoria artisteja, jotka ovat aloittaneet räpin kuuntelun valtaosin kotimaisella musiikilla. Se kuuluu tyyleissä – flowt ovat vuosi vuodelta luonnollisempia. Ei ole enää niin usein väkisin kakistamista ja riimien liiallista korostamista. Räppäreiden kanssa toimivat tuottajat ovat myös kehittyneet valtavasti, ja erilaisten soundien kirjo on huomattavasti laajempi.

Millä perusteilla kuvattavat kohteet valikoituivat mukaan?

En oikeastaan mitenkään hurjan tarkasti alkanut etukäteen rajaamaan tai valikoimaan kuvissa esiintyviä hahmoja tai yhtyeitä. Yritin kuitenkin tietoisesti sisällyttää paljon erilaisia klikkejä ja soundeja. Hieman helsinkikeskeinen kirjasta tuli sen takia, kun minulla ei ollut varaa matkustaa stadin ulkopuolelle niin paljon kun olisin halunnut. Onneksi mukana on kuitenkin täällä päin esiintymässä käyneitä stadin ulkopuolelta kotoisin olevia artisteja. Kuvissa ei myöskään hirveästi mitään Helsingin maamerkkejä näy, joten ei se kaikille varmaan edes näytä niin stadikeskeiseltä. Kyynikko voisi toki mainita, että suomiräppi ON stadikeskeistä, joka on osittain totta sekin. Seuraavaksi haluaisin kiertää ympäri Suomea kotistudioita ja keikkapaikkoja kuvaamassa.

Sylky ei siis ole mikään ”kautta aikain” -historiikki, vaan pikemminkin tilannekatsaus skenen nykymenoon. Suomessa on nykyään niin runsaasti artisteja – kirjassa on yli sata – että pakostikin olen joutunut jättämään joitain akteja ulkopuolelle. Ensi kerralla sitten mukaan!

Rahoitat valokuvakirjan mesenaattikampanjalla, joka avautui sunnuntaina. Mikä on yhteisörahoitustavoitteesi?

Mesenaatti-kampanjan tavoitesummana on 16 000 euroa, ja minimi on 8 000 euroa. Kerätyillä varoilla kustannetaan kirjan painatus korkealaatuisessa kirjapainossa, taiton ja kuvankäsittelyn kulut sekä tietenkin kaikkien tilausten postitukset.

Ketä räppäriä oli mielenkiintoisin kuvata?

Mielenkiintoisin kuvattava on ollut Aivovuoto. Olen päätynyt heidän seurassaan epätavallisiin paikkoihin ja ollut mukana kohtuullisen hämmentävissä videokuvauksissa. En uskalla kertoa tarkemmin, sen verran mystistä on SRSC meininki.

Oliko kuvausten aikana koskaan mitään kommelluksia tai välikohtauksia?

Kirjaa varten materiaalia kerätessäni kohtasin melko vähän takaiskuja. Yksi iso tapaus kuitenkin tuli vastaan Blockfesteillä. Saavuin alueelle, ja pienen bäkkärikierroksen jälkeen päätin mennä kuvaamaan keikkoja. Kävelin lavan tuntumaan, ja etsin sopivan kuvakulman. Aloitin ja noin kymmenen ruudun jälkeen etsin pimeni ja kamerastani alkoi kuulua vaimeaa kolinaa. Irroitin objektiivin ja totesin peilin lähteneen irti. Vanha sotaratsuni vihelsi viimein vuosien ja kymmenien tuhansien ruutujen jälkeen pelin poikki. Näytti siltä että en pääsisi kuvaamaan sinä iltana esiintyvää Wu-Tang Clania, henkilökohtaista suosikkiani.

Kävelin Katin Tavaran teltalle, jossa sain Katilta ja Tumpilta henkistä tukea. Näin myös tiskin takana rullan teippiä ja mietin, että miksikäs ei. Teippasin peilin takaisin kiinni, otin muutaman testin.
Päädyin lopulta kuvaamaan ”purkkaviritetyllä” rungolla n. 2000 ruutua.

Peili oli uudesta kiinnitystavasta johtuen hieman vinossa, joten etsinkuva ei vastannut täysin kennolle menevää materiaalia – minun piti rajata kuvattavilta kohteilta päät irti jotta lopullinen rajaus olisi oikein.

Kirjassa nähdään useakin ruutu tuolta reissulta, joten DIY-korjaus kannatti.

Mikä kuvistasi on oma suosikkisi?

Yhtä omaa ehdotonta suosikkia on erittäin vaikea noin 200 kuvan joukosta valita! Yksi lempikuvista on kuitenkin Funkiestin Juha myhäilemässä Solosen ja Kosolan freestyle-sessiolle, siinä on oikein hyvä fiilis.