Kuin siskot keskenään: Tarja Turunen ja Floor Jansen esittivät dueton Belgiassa, katso video

21.10.2013

Biisinä vielä Nightiwshin coverina uudelleen maalimalle levinnyt Over the Hills and Far Away.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Eugenio Mazzinghi (Tarja Turunen)

Tämähän oli kiva ele: Tarja Turunen ja hiljattain Nightwishin uudeksi laulajaksi virallistettu Floor Jansen esittivät eilen Over the Hills and Far Awayn Belgian Metal Female Voices Fest -festareilla. Onhan sitä negatiivista julkista puimista tässä vuosien varrella riittänytkin, mukavaa että on vaihteeksi sotakirveiden hautaamista näköpiirissä. Hauska veto sikälikin, että myös Anette Olzon kertoi tovi sitten olevansa kiinnostunut yhteystyöstä Turusen kanssa.

Vielä taannoisessa Rumban haastattelussa Turunen sanoi, ettei ole vaihtanut Tuomas Holopaisen kanssa sanaakaan vuosikausiin. Kenties tällaisen kehityskulun päässä on vielä sellainenkin hetki, että osapuolet moikkaavat.

Duettovideosta uutisoi ensin Blabbermouth.

Lisää luettavaa