Kuka on Wil, joka sai jo 14-vuotiaana keikkapaikan täyteen yleisöä?

Räppäri myös kertoo, mitä haluaa kuulijansa kokevan.

07.03.2020

Rumba aloitti uuden juttusarjan, jossa nostetaan esiin nousevia ja potentiaalisia nimiä. Juttusarjassa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten artistin polulle ikinä päädyttiin. Edellisessä osassa oli Viivi, sen löydät täältä.

Tällä kertaa haastattelussa on hiljattain debyyttialbuminsa Lähiöprinssi julkaissut Wil, joka ei pelkää käsitellä vaikeitakin aiheita musiikissaan. Sanoitusten lisäksi Wilin musiikissa huomio kiinnittyy isoihin kertosäkeisiin, josta esimerkkinä Jos tuut mua vastaan -hitti, jonka kertosäkeessä laulaa La Haka.

Haastattelussa Wil kertoo mitä omalta musiikiltaan odottaa ja kuuntele valikoituja näytteitä räppärin tuotannosta.

Moi Wil! Mikä soi napeissa just nyt?
”Kuuntelen tosi sekavasti musiikkia joka päivä, joten on melkein harvinaisempaa, että joku levy soisi viikkoa kauemmin luureissa. Kunnes taas löydän sen levyn myöhemmin uudestaan ja palaan takaisin siihen maailmaan.

”Nyt kuitenkin on käynyt sama efekti kuin Kanye Westin Ye-albumin kohdalla ja viimeisen kuukauden on soinut jäätävällä repeatilla Mura Masan R.Y.C. -albumi.”

”Jotenkin sen albumin maailma on superkiehtova ja inspiroiva, enkä usko löytäneeni vielä kaikkia tasoja, mitä Mura Masan musiikissa on.”

Mist sä tuut?
”Tulen Vantaan Korsosta, vaikka en siellä tällä hetkellä enää asukaan. Opiskelen tradenomiksi ja vapaa-ajan käytän frendien kanssa hengailuun, koripallon pelaamiseen ja longboardailuun.”

”Aloitin musiikin tekemisen 12-vuotiaana, kun minusta tuntui, että pitäisi keksiä itselleen joku harrastus. Frendit pelasivat lätkää, salibandya ja oli taitavia muissa jutuissa. Minua on aina kiinnostanut vaan musiikki ja sen tekeminen.”

”Tietenkin tekeminen vasta sen jälkeen, kun ekan kerran älysin, että hei, ’minäkin voin äänittää Audacityyn ylös minun ajatuksia ja julkasta niitä’.”

”Tietty silloin ei ollu minkäänlaista filtteriä, joten pahoittelut niille, jotka ovat joutuneet kuuntelemaan, kun ekoilla biiseillä tiputtelin mikkiä maahan ja räppäsin huumeista, rahasta ja asioista, joista en tiennyt silloin vielä mitään.”

”Päädyin Sonylle vuonna 2018, kun ne olivat bonganneet minun musiikkia Spotifysta. Sitä ennen pois kotistudiosta minut oli hakenut Nikolai Alho, joka kiinnitti minut 325 Medialle jonkun Instagram-videon perusteella, jossa räppäsin.”

”Varsinaisesti minun tarina alko siis siitä, vaikka olinki tehny musiikkia jo 12-vuotiaasta, lähinnä Youtubeen ja Soundcloudiin.”

”Ei tarvinnut enää miettiä samalla tavalla, että kenet saan tekemään taustoja tai mistä keksin rahat kansikuviin. Se vei kuitenkin hiton ison energian itse musiikista, kun joutui stressaamaan miten saan nämä biisit valmiiksi.”

Silloin tajusin, että haluan artistiksi.
”Tajusin, että tämä on sitä mitä haluan tehdä, kun vedettiin kaverin Egzun kanssa meidän eka keikka Harjun nuorisotilalla joskus vuonna 2010.”

”Se oli vaan niin hiton siistiä, kun jengi fiilasi mitä me oltiin tehty ja tuli kiittelemään keikan jälkeen.”

”Kyseessä oli siis Wil & Egzu – Ootsä valmiina? -ep:n levyjulkkarit, mitkä oltiin itse järkätty meidän frendeille, mutta yhtäkkiä se mesta olikin ihan täynnä. Olin noihin aikoihin 14-vuotias.”

Musiikillinen esikuvasi?
”Minulla ei ole ikinä ollut yhtä tai edes kahta musiikillista esikuvaa. Arvostan isosti tyyppejä kuten Arto Tuunela, Pyhimys ja J. Karjalainen.”

”Niitten teksteissä ja biisin maailmoissa on vaan jotain mikä kolahtaa.”

Supervoimasi?
”Kai minun supervoima on teksteissä. Rakastan kertoa tarinoita ja antaa kuulijan kuvitella se maailma, missä ne asiat ovat tapahtuneet.”

Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?
”Jos nyt kuulisin ekaa kertaa minun musiikkia, niin tykkäisin varmaan just teksteistä.”

”Minulle musiikissa on tärkeintä, että se herättää joitain tunteita! Jokainen meistä on joskus junnumpana – miksei vanhempanakin, kulkenut tuolla jossain luurit päässä ja kuvitellut olevansa musiikkivideossa.”

”Se on se fiilis, minkä haluan minun kuulijoiden kokevan. Kokevan, että ne voi olla osa minun musiikkia.”

Lisää luettavaa