Perjantaina ilmestyi Kimi Hendrixin ja Forresterin single nimeltä Viedään tää kirkkoon, jonka tuotannosta vastaa Antisankari, ja jossa vierailee Skandaali.
Kimi Hendrix tunnetaan muun muassa kotkalaisen Sine Iran toisena osapuolena, ja hän julkaisi debyyttisoololevynsä loppuvuodesta 2021. Forresterilta ilmestyi tänä vuonna hänen ja Slyrre Äs:n muodostaman Vauvaöljy-duon ensimmäinen levy, ja Skandaali on tuttu räppihahmo jo 2000-luvun alusta esimerkiksi Royal Family- ja Rockin’ Da North -yhteyksistä. Antisankari taas on itselleen ja lukuisille suomiräppäreille tuottamiensa kappaleiden lisäksi julkaissut debyyttilevynsä artistina alkuvuodesta 2021. Vaikka suurin osa näistä mainituista on tehnyt uusiksi aluevaltauksiksi luokiteltavia asioita edellisen ja tämän vuoden aikana, on jokainen toiminut suomiräpin saralla helposti parisenkymmentä vuotta.
Kimi Hendrix, Forrester ja Antisankari eivät ole ensimmäistä kertaa yhteisellä asialla, sillä syyskuun lopussa samalta porukalta julkaistiin Hyvää matkaa -niminen single, jossa Skandaalin sijaan vierailemassa oli Eevil Stöö. Nyt keskitytään kuitenkin tuoreeseen kappaleeseen, jonka julkaisijana toimii Löyly-Viihde.
Jos ei satu olemaan yltiöuskovainen kirkossa kävijä, ei kannata antaa kappaleen nimen johtaa harhaan. Biisissä ei suinkaan yritetä maanitella pientä eksynyttä kulkijaa astumaan Jeesuksen polulle – paitsi että uskonnollisilla allegorioilla pelaava kokonaisuus on sen verran kaunistelematon ja rämäpäinen, että käänteispsykologisesti katsottuna se saattaa nimenomaan onnistuakin houkuttelemaan kuulijan tutustumaan kirkollisiin menoihin. Sillä kyllä tämä Kimi Hendrixin, Forresterin ja Skandaalin maalailema räppikirkko Antisankarin säälimättömästi roihuavine tuotantoineen vetää puoleensa ihan eri tavalla kuin pliisut virret tai pysähtynyttä kuolemankatkua henkivät messut.
Nyt lienee paikallaan huomauttaa, ettei äskeinen tyypillisten kirkkomenojen esittäminen epäsuotuisassa valossa noudattele kappaleen linjaa. Viedään tää kirkkoon ei sorru jumalanpilkkaan tai räikeään epäpyhyyteen, vaikka kertosäkeessä nyt vähän pahan hengen nimeen vannotaankin. Sen sijaan kappaleessa käsitellään räppiskenen etiikkaa (tuossapa sanapari jota harvoin pääsee kirjoittamaan) ja ihmisen sisäistä moraalista kompassia pohdinnoilla hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, sekä odotuksista ja realiteeteista.
Melko perustavanlaatuista (hiphop-)filosofiaa siis, jota höystetään kirkollisella kierteellä. Se käy ilmi erilaisista vertauskuvista ja laajemmista uskontoon liittyvistä viittauksista, mikä onkin sitten ominaisuus, joka kohottaa kappaleen selkeäksi räppibiisiksi (teknisten seikkojen kuten ulosannillisen tyylilajin lisäksi tietty): Viedään tää kirkkoon on yhtä kielen monimerkityksellisyyden niityillä kirmailua ja oman itsen asettamista positioon, josta käsin voi keskittyä kuittailemaan muille ihmisille ja ilmiöille. Toisin sanoen sanaleikkejä ja servailua, kuten räpin pyhiin rakennuspalikoihin kuuluu.
Kolmen kappaleessa esiintyvän räppärin kohdalla voi huomata eri tulokulmat samantyyppisiin pohdintoihin. Esimerkiksi Kimi Hendrixin muusikon nöyryyteen, urakehitykseen ja skenen parhaimmistoon liittyvä osuus on artistille tyypilliseen tyyliin kaikista totisin. Rivien väleistä paistaa hyväntahtoisuus ja reiluilla säännöillä pelaaminen, mutta riimien ilmiasu on sen verran painokas ja vakaumuksellinen, että Kimi Hendrixille tuskin edes Jeesuksen kannattaa ryhtyä aukomaan päätään.
Forrester taas vetää meiningin hupsumpaan suuntaan. Hän maalailee värikkäitä mielikuvia kultaisista krusifikseista ja hopeapikareista tarjoillusta sydänverestä ja ilottelee pimeiden laaksojen ja palavien pensaiden huuruissa. Hävyttömimmät heitot tarjoilee Skandaali, joka arkailematta ilmoittaa uskonnokseen pornon sekä psyykenlääkkeet.
Kappaleen turmiollinen tunnelma tuskin välittyisi jos pohjalla soisi väärä biitti, mutta onnekasta kyllä Antisankarin tuotanto kasaa kokonaisuuden juuri sillä tavalla murhaavaksi lopputulokseksi, että ihan saavat herkemmät tehdä ristinmerkkejä tältä pauhulta suojautumiseksi. Biitti kapseloi villisti (mutta tehtävänantoon sopien myös hyvin raamatullisesti) taivaan ja helvetin molemmat ääripäät. Korkeissa nuoteissa urut jylisevät kuin jonkin vääristyneellä tavalla pahaenteisen paratiisin porteilla, kun taas matalikossa junnaava basso ja raskaat rummut valmistautuvat pudottamaan pahaa-aavistamattoman kulkijan ikuiseen kadotukseen. Tosin biitti operoi sen verran ainutlaatuisessa Antisankari-luokassaan, että kyllä sinne kadotukseen ihan mielellään menee, jos siellä kerran kuulostaa tältä.
Jos Viedään tää kirkkoon ei viekään kuulijaa sinne kirjaimelliseen kirkkoon, se kyllä nostaa yhden jos toisenkin henkisemmän mietinnän sillä tavalla houkuttelevasti pintaan, että aihepiiriä on helppo jäädä hautomaan kappaleen jälkeenkin. Mikä nykymaailmassa on pyhää, vai onko mikään? Kuinka suuren arvon asetamme musiikkiteollisuudelle ja siihen sisältyvälle julkisuudelle, joka valitettavan usein vaatii tavoittelijaltaan myös vähintään jonkin asteista teeskentelyä? Kuinka pitkälle ihminen saa musiikin kautta toteuttaa omaa totuuttaan, ja missä vaiheessa sielun täytyy tyytyä kompromisseihin? Kuinka verrattavissa tietty musiikillinen genre voi olla uskontoon? Ja suurimpana: onko RÄPPI nykyajan JUMALA?
Sitä jäämme pohtimaan. Alta kuulet Viedään tää kirkkoon -kappaleen.