Kun klassinen rock-lyriikka junnaa tylsyydessä, Jack White karauttaa apuun

04.03.2012

Kun rock-sanoitukset alkavat junnata samaa liirumlaarumia, kuka kutsutaan apuun? ”Jack White”, huikkaa Tuukka Hämäläinen, ja perustelee valintaansa kaksiosaisen lyriikkablogi-jutun verran. Lue tästä juttuparin ensimmäinen osa.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Andy Wilsher

Jack White. Helkkarinmoinen tyyppi! The White Stripesia on patistettu kuuntelemaan vuosikausia, mutta kitaroiden, rumpujen ja laulun lisäksi kukaan ei ole muistanut kehua Jack Whiten lyriikoita. Nyt laitetaan mies suurennuslasin alle peräti kahdesti: ensin vuorossa on White Stripesin tuotanto, ensi viikolla The Raconteurs ja muut projektit.

There’s a story
I’d like to tell
My problem is
It’s one you know too well

Suzy Lee, san. Jack White (The White Stripes, 2001)

Pieni lainaus White Stripesin esikoislevyn alkupuolelta tiivistää Jack Whiten suhtautumisen sanoituksiin. Hänen tekstinsä ovat harvoin täysin ennenkuulumattomista aiheista tai teknisesti mullistavia, mutta mitäs väliä sillä on, kun homman hoitaa kotiin määrätietoisesti omalla tyylillä. Whiten omasta tekstistä löytyy myös oivallinen termi kuvaamaan hänen sanoituksiaan: ”torrential outpour blues”. Juuri näin!

And I can not help but wonder
if after I’m gone
Will I still have these
300 m.p.h.
finger breaking
No answers
Broken back
Dirty cancer
Bee stung
And busted up
Empty cup
Torrential outpour blues

300 M.P.H. Torrential Outpour Blues, (Icky Thump, 2007)

Harvalle tarvitsee kertoa, että White Stripes koostui aviopari Jack ja Meg Whitesta. Pariskunta ilmoitti yhtyeen hajoamisesta virallisesti vasta reilu vuosi sitten, mutta pitkän tauon ja uusien projektien jälkeen loppullinen ero tuli tuskin kenellekään yllätyksenä. White Stripesin kuusi studioalbumia muodostavat täten Jack Whiten lyyrisen uran ytimen ja niissä riittää tolkuttomasti käsiteltävää.

The big three killed my baby
no money in my hand again
the big three killed my baby
nobody’s coming home again

The Big Three Killed My Baby (The White Stripes, 1999)

Nettilähteiden mukaan Jack Whitella on obsessio numeroon 3, mitä ei ole vaikea uskoa, jos tarkastelee vaikka Elephant-albumin (2003) ulkoasua. Vuonna 2005 White jopa muutti virallisesti nimekseen Three Quid, mitä tosin kesti vain kiertueen ajan. Tämä on vain esimerkki miehen eksentrisestä käytöksestä. Nykyisen vaimonsa kanssa White meni naimisiin Amazon-joella ja seremonian suoritti paikallinen shamaani.

Mathematically turning the page
Unequivocally showing my age
I’m practically center stage
Undeniably earning your wage
Maybe I’ll put my love on ice
And teach myself, maybe that’ll be nice

Black Math (Elephant, 2003)

Sanoittajana White luottaa perinteisiin keinoihin ja rock-musiikin mielenmaisemaan. Monien tekstien muistettavuus voi perustua yksinkertaisesti muistettaviin, monitulkintaisiin ilmauksiin, kuten Hardest Button to Button ja Seven Nation Army. Hänen lyriikassaan voi kuulla samoja vaikuttajia kuin musiikissakin: Led Zeppelinistä Creamin kautta Pixiesiin. Yksinkertainen ytimekkyys voi olla mitä parhain voimavara.

Oh yeah you’re pretty good looking for a girl
but your back is so broken
and this feelings still gonna linger on
until the year 2525 now

Yeah you’re pretty good looking for a girl
your eyes are wide open
and your thoughts have been stolen by the boys
who took you out and bought you everything you want now

You’re Pretty Good Looking (For a Girl) (DeStijl, 2001)

The White Stripesin tuotantoon alkoi useampien levyjen myötä ilmestyä myös kansanmusiikillisia vaikutteita, mistä Icky Thumpin Prickly Thorn, But Sweetly Worn lienee paras esimerkki. Carage-ryskytyksen alla on kuitenkin alusta asti sykkinyt balladeerin sydän, mikä kuuluu jo esikoislevyn Bob Dylan -coverilla One More Cup of Coffee.

I was watching
with one eye on the other side
I had fifteen people telling me to move
I got moving on my mind
I found shelter
In some thoughts turning wheels around
I said 39 times that I love you
to the beauty I had found

Well its 1 2 3 4
take the elevator
at the hotel yorba
I’ll be glad to see you later
all they got inside is vacancy

Hotel Yorba (White Blood Cells, 2001)

Yksi rock-klisee on sekin, että biiseissä laulamisen sijaan tai sen ohella höpötetään milloin mitäkin bändin jäsenten kesken. Viimeiseksi jääneellä levyllään White Stripes haastaa tämän perinteen biisillä Rag and Bone, jossa lauletun tekstin lisäksi kuullaan Jackin ja Megin keskustelevan jostakin paikasta, arvokkaista tavaroista ja pummailusta. Tekstin nerokkuus on siinä, että viimeisessä säkeistössä puhuttu osuus sulautuu laulettuun osuuteen, mikä suorastaan pakottaa kuulijan miettimään, mitä eroa laululla ja puheella oikeastaan on.

Well, we just keep going
Right Meg?
Lots of places we ain’t been to yet
East side,
Southwest side,
Middle East,
Rich house,
Dog house,
Cat house,
Halfway homes,
Old folks homes,
Down in the catacombs,
Lookin’ for baseball bats
and microphones
So lock it up
Whatever you still want to own.

All of your pretty
Your pretty little rags and bones

Rag and Bone (Icky Thump, 2007)

Kuten monissa hyvissä rock-lyyrikoissa, on Jack Whitessakin vähän pohdiskelijan vikaa. Icky Thumpin viimeisessä kappaleessa ryhdytään analysoimaan syyn ja seurauksen suhdetta (eli kausaatiota) tavalla, joka on yhtä aikaa teoreettinen ja käytännönläheinen. Samalla se on helkkarin hyvä lopetus White Stripesin uralla – vaikka salaa toivoisimmekin comeback-albumia joskus hamaassa tulevaisuudessa.

Well in every complicated situation
Of human relation
Making sense of it all takes a whole lot
Of concentration
You can’t blame a BABY
For her PREGNANT MA
And if there’s one of these unavoidable laws
It’s that you just can’t take the EFFECT
And make it the CAUSE.

Well you can’t take the EFFECT
And make it the CAUSE
I didn’t ROB A BANK
Because you made up THE LAW
Blame ME for robbing peter
But don’t you blame PAUL!
You can’t take the EFFECT
And make it the CAUSE.

Effect and Cause (Icky Thump, 2007)

Lisää luettavaa