The Holy -yhtye julkaisi kolmannen albuminsa Ländmark helmikuun 16. päivä. Vahvana liveyhtyeenä tunnettu ja ympäri Eurooppaa keikkaillut bändi koostuu solisti Eetu Henrik Iivarista, basisti Laura Kangasniemestä, kitaristi Pyry Peltosesta sekä kahdesta rumpalista, jotka ovat Mikko Maijala ja Eero Jääskeläinen.
Rumban haastattelussa Eetu Henrik Iivari ja Pyry Peltonen kertovat bändistä, jonka debyyttilevy Daughter sai Emma-ehdokkuuden Kriitikoiden valinta -kategoriassa, joka on soittanut festareilla ja klubeilla Sveitsistä Itävaltaan ja Liettuasta Isoon-Britanniaan, ja jonka esiintymisen Crossroads-festivaalilla saksalainen musiikkiohjelma Rockpalats esitti tv:ssä vuonna 2021.
Käytännön tasolla Ländmark-albumi valmistui suurin piirtein vuoden 2023 aikana, mutta iso osa ensimmäisistä demoista on tehty jo nelisen vuotta sitten.
”Silloin kun oli se ensimmäinen ihme lockdown, armeija oli eristänyt Helsingin ja muuta legendaarista”, Iivari sanoo. ”Ehkä me olisimme olleet valmiita vuosia aikaisemmin, mutta vaihdoimme levy-yhtiötä Playground Swedeniltä PME:lle, ja sopimusneuvotteluissa kesti noin vuosi.”
Vuonna 2014 perustettu The Holy aloitti taipaleensa Solitilla. Siellä bändi sai melko pian kylkeensä managerin, joka alkoi viedä sitä suuntiin, joihin yhtye itse ei välttämättä olisi halunnut mennä, Iivari sanoo. Managerin myötävaikutuksesta bändi teki levytyssopimuksen Playground Swedenin kanssa.
”Ruotsin pleikkarikuvio oli hyvin managerivetoinen, eikä se ollut koskaan meille mikään maailman helpoin liitto. Meidän ympärillämme oli paljon sellaista vientivoitto-larppihaippia. Monia hahmoja tuli mukaan, jotka olivat kiinnostuneita toiminnastamme, mutta sen kiinnostuksen taustalla ei välttämättä ollut aina ihan tervettä suhdetta”, Iivari sanoo.
Sekä Peltonen että Iivari sanovat olevansa kiitollisia kaikesta levy-yhtiön heihin panostamasta vaivannäöstä ja rahasta, ja varsinkin Solitin toimitusjohtajaa Nick Triania he kehuvat vilpittömästi. Mutta kun suhde nimeltä mainitsemattomaan manageriin päättyi, ja vuonna 2020 ilmestyneen Mono Freedomin aloittama aikakausi oli loppumassa, bändi piti keskenään palaverin ja mietti järjestelyä uusiksi.
”Kun pohdimme, minkä levy-yhtiön haluaisimme edustavan meitä, kaikki sanoivat aika lailla yhteen ääneen, että Suomessa se olisi heittämällä PME”, Iivari sanoo. ”Siitä vaan äkkiä viestiä levy-yhtiön suuntaan, ja siitä se lähti oikeastaan heti. Molemmat puolet olivat innoissaan.”
PME:ssä yhtyettä puhuttelivat levy-yhtiön vapautuneisuus, sen itsenäiset asetelmat ja sen edustama laaja musiikkipaletti, jonka arvot ovat muuallakin kuin pelkässä myyntivoimassa. Iivari sanoo bändillä olevan pitkästä aikaa sellainen olo, että olemassaolon palaset edustavat aidosti bändiä itseään. PME:n suhtautuminen yhtyeeseen on ollut alusta asti kannustava ja ymmärtäväinen.
”Kun meillä oli ensimmäinen tapaaminen PME:n kanssa, mä kerroin, että me tehdään levy, joka äänitetään ihan missä sattuu eikä ainakaan yhdessäkään oikeassa studiossa, ei käytetä siihen penniäkään rahaa eikä miksata ollenkaan”, Iivari sanoo. ”Että meillä on vain nämä demot, jotka mä pistän ihan helvetillisen särön läpi. PME:n puolelta vastattiin vain, että ok, laitetaas nimet paperiin.”
Levy tehtiin lopulta hyvin ja jopa miksattiin, mutta levy-yhtiön suostuminen vastaavaan lähtöasetelmaan herätti yhtyeessä paljon luottamusta.
Vaikka edellisen levyn Mono Freedomin ilmestymisestä on kulunut yli kolme vuotta, bändi on keikkaillut säännöllisesti aina viime vuoteen asti. Osa edellisen albumin tiimoilta sovituista keikoista siirtyi koronapandemian jälkeiselle ajalle, ja vielä kesällä 2023 yhtye soitti viimeisiä festarikeikkoja, jotka oli sovittu vuosia sitten.
Bändi on siis ollut läsnä ja vakiintunut nimi jo pitkään.
”Tavallaan siinä on oma vaaransa vakiintua The Holyksi”, Peltonen sanoo. ”Meillä on tavoitteena uusiutua, jotta soittaminen ja bändi pysyisivät itsellemme mielenkiintoisina. Mutta koska meillä ei ole pitkään aikaan ollut uusia biisejä, joita soittaa keikoilla, livestä on kadonnut tietty vaaran tuntu.”
”Mä olen julistanut jo parin vuoden ajan jokaisen keikan jälkeen jostain biisistä, että tämä oli viimeinen kerta kun ikinä soitetaan tätä”, Iivari sanoo.
The Holy täyttää tänä vuonna pyöreitä, mutta bändi ei ole halunnut toitottaa juhlavuottaan. Iivari sanoo, että kymmenen vuotta on pitkä aika bändille kuin bändille pysyä aktiivisena.
”Varmaan kaikki taiteilijat ajattelevat näin, mutta omasta mielestämme Ländmark on vasta ensimmäinen oikeasti hyvä albumimme”, Iivari sanoo. ”Kun on soittanut keikkoja pitkään ilman happea ja taukoa, ilman että pääsee tekemään uutta, siihen tottuu ja osittain turtuu. Nyt olemme taas lähdössä keikoille energiaa täynnä.”
Kuluneiden vuosien aikana bändin mielenkiintoa kiertue-elämään on ylläpitänyt osaltaan se, että keikkoja on ollut paljon myös ulkomailla. Se on tehnyt keikkailusta ennalta-arvaamatonta ja yllätyksellisempää kuin välttämättä aina Suomessa.
”Emme välillä ole tienneet yhtään, mitä on tulossa, mutta sitten sitä vain oman jengin kanssa herää aamukolmelta lentokentälle ja on saman päivän aikana jossain Saksan maaseudulla soittamassa keikkaa. Se tuo tietyn latingin siihen touhuun”, Peltonen kuvailee.
”Emmekä halua sanoa sitä, että kotimaan keikat olisivat tylsiä. Niin se ei missään nimessä ole, päinvastoin”, Iivari sanoo. ”Täällä yleisöllä on meihin usein syvä suhde, ja itse nautin kaikkein eniten klubikiertueista Suomessa.”
The Holyn keikoilla käy paljon ihmisiä, jotka ovat olleet bändin faneja sen alkutaipaleesta lähtien.
”Niiltä ihmisiltä saamme vieläkin hyvää palautetta keikkojen jälkeen. Siitä tulee olo, että olemme oikeilla jäljillä siinä, mitä teemme”, Peltonen sanoo.
Viimeksi kuluneiden vuosien aikana The Holy meinasi kadottaa vaaran tunnun keikkailusta, mutta uuden albumin myötä tulevat keikat innostavat taas täysillä. Kuva: Annukka Pakarinen
Joissain The Holyn julkaisujen arvioissa on huomauteltu siitä, että yhtye olisi genrevalintansa kanssa vuosia myöhässä. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoitti yhtyeen Daughter-debyytin arviossa vuonna 2018 näin: ”Ongelmana on vain ajoitus. Indierockin nousukautta elettiin maailmalla yli vuosikymmen sitten, joten The Holy tulee auttamatta jälkijunassa.”
”Tämä kohkaaminen, mitä me harrastetaan, on varmasti jäänyt jälkeen jonkin kitaravetoisen indien kulta-ajasta, mutta vain silloin kun asiaa katsellaan kotimaisen kontekstin kautta. Niitä artikkeleita nimittäin yhdisti se, että ne olivat suomalaisia, eli hyvin vaikuttuneita suomenkielisestä musiikista, radiokanavista ja medioista”, Iivari sanoo.
Samoina vuosina ulkomaiden listasijoituksissa ja suurissa musiikkialan palkintogaaloissa (kuten Ison-Britannian Mercury Prizessa ja pohjoismaiden Nordic Music Prizessa) oli vahvasti esillä kaikenlainen musiikki, erityisesti kitaravetoinen rock-musiikki, Iivari sanoo. Vaikka rock olisi Suomessa jäänyt joiltain osin historiaan, se ei ole The Holyn kohdalla tarkoittanut yhtään mitään.
”Se yleistys on mun mielestä aina ollut tilanteen aliarvioimista ja kertonut liian vähäisestä tutkimusmateriaalista. Meillä ei ollut sekuntiakaan ongelmia edetä sen takia, mitä me teemme musiikkityylillisesti, emmekä ole itse ikinä kelanneet noita juttuja”, Iivari sanoo.
”Se on ollut laiskaa journalistin työtä”, Peltonen sanoo. ”Suomi itsessään ei ole mikään niin suuren musiikillisen diversiteetin maa, että täällä kannattaisi aloittaa tuollaista keskustelua. Itse kuuntelen musiikkia musiikkina, ja olen allerginen sille, että on vaikka joku kitaristi, josta pidän, ja joku vieressäni alkaa hirveästi analysoida ja vertailla soittoa muihin kitaristeihin. Olisi helpompaa nauttia siitä musasta, eikä aina miettiä, että missä kohdassa se menee jollain relevanttiusjanalla.”
The Holy olisi siis heittänyt kirveen nurkkaan kauan sitten, jos genrevalinta olisi ollut ongelma, Peltonen toteaa. Iivari lisää, että yhtye ei ole koskaan pyrkinyt olemaan valtavirtojen musiikkia, mutta oman kuplansa sisällä se on voinut mennä sinne, mihin se on halunnutkin.
Koska bändin energia keikoilla on universaalia ja genreistä riippumatonta, se koukuttaa ihmisiä The Holyn faneiksi, vaikka samat ihmiset eivät välttämättä kuuntelisi yhtyeen albumeita kotonaan.
”Niin kauan kuin pääsemme soittamaan keikkoja ja meitä on buukattu paikkoihin, niin kauan tämä homma laajenee, ja siihen olemme aina itsekin tähdänneet. Live on meidän läpileikkaavin voimamme, ja siksi Ländmarkin tärkein tuotannollinen ohjauslinja oli se, että halusimme live-energian levylle ja viedä levyn keikoille”, Iivari sanoo.
Peltonen muistaa monien yleisössä olleiden ihmisten kertoneen, etteivät he olleet tulleet keikalle jorailemaan, vaan varta vasten katsomaan sitä, kun The Holy esiintyy.
”Sen tunnin tai puolitoista he tuijottavat lavalle eivätkä pysty tekemään mitään. Se on sellaista toljottamista samalla kun kehossa tapahtuu joku puhdistus. Itsekin soitan ja kuuntelen musiikkia pitkälti siksi, että se on keino päästää asioita ulos systeemistä. Jos onnistumme tarjoamaan saman kokemuksen ihmisille livenä, olemme oikealla polulla”, Peltonen sanoo.
Ihmiset tulevat The Holyn keikalle päästämään jostain irti, Iivari lisää. The Holy käsittelee ihmisten painavia tunteita heidän puolestaan, ja se on The Holyn olemassaolon tarkoitus.
”Meillä ei ollut sekuntiakaan ongelmia edetä sen takia, mitä me teemme musiikkityylillisesti”, The Holyn solisti Eetu Henrik Iivari sanoo. Kuva: Annukka Pakarinen
Kymmenen vuoden yhteisen taipaleen jälkeen The Holy kertoo nyt, että sen olo yhtyeenä on parempi kuin koskaan. Bändin jäsenet ovat löytäneet omat paikkansa ja parhaat tavat tehdä asioita yhdessä.
”Kun me tuosta hypätään pakuun ja lähdetään kohti keikkaa tai aamulla lentokentälle, se on tällä hetkellä hauskempaa kuin ikinä”, Iivari tiivistää. ”Joskus on voinut olla latautuneempaa ja enemmän haasteita, mutta nyt olemme oppineet nauttimaan ja pitämään hauskaa.”
Viime vuoden aikana bändi sai uutta puhtia ja löysi kokonaisvaltaisesti takaisin yhdessä tekemisen äärelle sen jälkeen, kun koronapandemian aiheuttama pysähtyneisyys asetti The Holyn pitkälle henkiselle tauolle. Pandemia-aika toisaalta aiheutti myös sen, että kun hektinen arki yhtäkkiä pysähtyi, oli aikaa kasailla henkilökohtaisen elämän keskeneräisiltä tuntuneita palasia ja prosesseja paremmalle mallille, Peltonen sanoo.
”Liityin The Holyyn vuonna 2016, ja kaikki ne vuodet koronan alkamiseen asti olivat aika pyöritystä soittamisen, keikkareissujen, levyn tekemisen, opiskelun, töiden ja ihmissuhteiden ylläpitämisen puolesta”, Peltonen kertoo. ”Korona-aikana sain tehtyä itselleni pitävämpiä askelmerkkejä sen suhteen, että mihin haluan soittajana kehittyä ja miten järjestää elämäni jatkossa. Uskon, että jokainen meistä on asetellut elämäänsä uusiksi, ja lopputulos heijastuu myös bändiin.”
Uutta albumia on äänitetty saaristossa, pääkaupungin keskiössä Iivarin ja Peltosen omilla työhuoneilla, sekä 1800-luvulla rakennetussa Tyrvännön kylätalossa. Äänittämisen ja levyjen tuottamisen maailmaan syvästi perehtynyt Iivari halusi palata Ländmarkin kanssa suurista studioista ja isoista budjeteista ruohonjuuritasolle, ja siksi hän päätti, että albumia tehtäisiin hulppeiden asetelmien sijaan ”ihan missä sattuu, ihan miten vaan” -asenteella.
Tyrvännön kylätalo sijaitsee Hattulassa, josta Iivari ja Peltonen ovat kotoisin. Siellä bändi on käynyt tekemässä aikaisempiakin albumeitaan, sillä sen simppelit puitteet rauhoittavat mieltä ja auttavat keskittymään musiikkiin.
Suuri osa Ländmarkin kappaleista on myös tehty studiolla Suomenlinnassa.
”Se on sopivasti irti kaikesta, kun menee sen meripläntin yli. Olemme siis tehneet albumia siellä ja täällä ja hakeneet soundimaailmaa, jossa olisi mahdollisimman vähän mitään hifiä tai rahalla tehtyä. Estetiikassa olemme halunneet korostaa livefiilistä. Ei ole liikaa aikaa syventyä ääneen, vaan heitetään rummut siihen ja mikki perään ja siinä se, antaa mennä”, Iivari sanoo.
Konkreettisia paikkavalintojakin tärkeämpää oli mielentila, paineeton henkinen tyhjyys, Iivari sanoo. Tekeminen oli luontaisesti rennompaa, kun studiotila ei maksanut satoja euroja päivässä.
Ländmark-albumia on tehty muun muassa Suomenlinnassa ja 1800-luvulla rakennetussa kylätalossa Hattulassa. Kuva: Samuli Vienola
Kun kahden edellisen albumin teemat ovat tiivistettävissä muutamiksi selkeiksi lauseiksi, Iivari kertoo toimineensa Ländmarkin kohdalla toisin. Hän ei suunnitellut kappaleille yhtenäisiä aiheita, mutta totesi kuitenkin lopulta, että biisien väliltä on kuin onkin löydettävissä luonnollisia yhtymäkohtia. Ländmark käsittelee rakkauden, kodin, perheen ja ystävyyden kaltaisia klassisia teemoja.
”Kun meidän ihmisyyttämme ja yhteiskuntajärjestystämme on uhattu ja edelleen uhataan ja heilutetaan, fokuskohteet kääntyvät paljolti itseen ja siihen, mitä näkee lähellään. Olen miettinyt paljon sitä, mikä on koti ja kotimaa, enkä tarkoita maantieteellisessä mielessä, vaan mistä olen kotoisin ja mitä se merkitsee viidenkymmenen vuoden päästä”, Iivari sanoo.
Kun Mono Freedomilla oli käytössä leveä pensseli ja ulospäin suuntautunut ja maailmaa analysoiva ote, Ländmark on sen vastakohta. Uudet kappaleet käsittelevät maanläheisiä seikkoja ja lähimmäisenrakkautta. Iivari nostaa esimerkiksi Disobedience-kappaleen lauseen “We have to develop the concept of love”. Se tiivistää kokonaisuuden, ja sen ympärille Iivari on henkisesti kiinnittänyt muut biisit.
”Se on rakkauden kyseenalaistamista. Rakkaus on ohjekirja, jonka sisällön me muka tiedämme ja jonka mukaan elämme, mutta kun katsoo näitä tuloksia ympärillä juuri nyt, ne eivät ole hirveän mairittelevia. Pitäisikö tätä miettiä uusiksi?” Iivari kysyy. ”Voisiko rakkauden arvo olla vähän erilainen, voisiko sen sisältö olla erilainen?”
Albumin nimi viittaa maamerkkiin tai merkkipaaluun. Iivari kuvailee valtamerta, jonka keskellä olevassa pienessä saaressa on tolppa, johon veneen voi sitoa. Mielikuvan merkitys laajenee symbolisesti koskemaan koko ihmiskuntaa, sillä kukaan ei ole aallokossa täysin irrallaan, vaan sidoksissa lähtöasetelmiinsa, kuten perheeseen, taustaan ja kasvatukseen.
”Niitä emme oikein pääse pakoon”, Iivari sanoo. ”Niitä vasten teemme valintoja ja päätöksiä, ja monesti ne tehdään rakkaudesta.”
Ländmark-albumin teemat ovat klassisia: rakkaus, koti, perhe ja ystävyys. Kuva: Samuli Vienola
Iivari kertoo tarttuvansa aiheisiin mielellään valon kautta sen sijaan että alleviivaisi pimeyttä. Se on hänen mielestään moninkertaisesti vaativampaa kuin kurjan olon korostaminen.
”Valoon tähtääminen ja siihen mukaan vetäminen tuntuu paljon rohkeammalta ja hienommalta lähestymistavalta elämään. Mutta joku läheinen, joka tätä lukee, ajattelee varmasti, että mä en ainakaan osaa sitä ollenkaan”, Iivari naurahtaa. ”Mutta vaikka The Holy voi näyttää ulospäin siltä, että päälle on ripoteltu paljon pimeyttä, niin valoon me tähtäämme.”
The Holyn musiikissa saattaa olla melankoliaa, mutta ihmisinä he ovat kaikkea muuta kuin synkkiä, Peltonen sanoo. Kun bändin jäsenet viettävät aikaa ja tekevät musiikkia yhdessä, heidän välillään vallitsee aivan omanlaisensa huumori ja keveys.
”Kun me hyppäämme tuosta pakuun, niin emme me istu siellä vakavina miettimässä elämää”, Peltonen sanoo.
”Me olemme hyvin pirteä porukka”, Iivari lisää. ”Musiikkimme ei ole tietoista pimeyden rakentamista samalla tavalla kuin monissa raskaan musiikin genreissä. Lähestulkoon kaikki biisimme kulkevat duurissa, eivätkä ole yhtään niin mollivoittoisia kuin jengi ajattelee.”
Samalla tavalla kuin yleisö voi prosessoida haastavia tunteitaan The Holyn keikoilla, laulunkirjoittajana Iivarikin käy asioita läpi taiteen avulla. Elämän kontrastit näkyvät ja kuuluvat The Holyn tekemässä musiikissa.
”Mutta suunta ei ole koskaan tieten tahtoen pimeys, ei hyvänen aika ikinä”, Iivari sanoo. ”Kyllä se on aina se valo.”
The Holy lähtee maaliskuussa levynjulkaisukiertueelle ympäri Suomen ja syksyllä Eurooppaan. Ländmark-albumin levyjulkkareita vietetään Helsingin Korjaamolla 1. maaliskuuta.