Vappuna ylioppilaat lähtevät kaduille kekkaloimaan valkolakit päässä, mutta oikeastihan tämä on työväen juhla. Tässä railakas biisilista kaikille iloisille sosialisteille. Solidaarisuus eläköön!
Rage Against the Machine: Maggie’s Farm (2000)
RATM levytti Bob Dylanin vuonna 1965 säveltämän kappaleen viimeiseksi studiojulkaisuksi jääneelle Renegades-coverlevylleen. Biisin sanoituksista on esitetty monenlaisia tulkintoja: jotkut näkevät kappaleen rehellisenä vanhan ajan protestilauluna, jossa biisin keskushenkilö on saanut tarpeekseen surkeista työolosuhteistaan, mutta toiset pitävät sitä Bob Dylanin protestilauluna muita aikakauden protestilauluja vastaan. Onko Maggie’s Farm työpaikka, yhteiskunta, metafora rasismin ja sotakiihkoilun täyttämästä 1960-luvusta vai mikä? Siinäpä miettimistä.
Matti Johannes Koivu: Työmiehen lauantai (2008)
Matti Johannes Koivu teki Irwin-coverlevyllään melkoisen sankariteon: työväen tuntoja peilanneen häirikkölaulajan kapinabiisit taipuivat hänen käsittelyssään herkistävän kauniiksi lauluiksi, joiden sävellyksistä paljastui aivan uusia ulotuvuuksia. Näin lainalevyjä pitää tehdä.
Rytmihäiriö: Kun työmies lyö (2005)
”Nyrkilläkin mies voidaan tappaa / vaikka paras ois kai olla tappamatta / mutta jos kerran henki pitää ottaa / varmempaa on käyttää vasaraa”, laulaa Rytmihäiriö Saatana on herra -levyllään. Siinähän se työmiesten synkempi juoppohulluuspuoli tulikin käsiteltyä.
Johnny Cash: Casey Jones (1962)
Sopivasti 30. huhtikuuta 1900 kuollut veturinkuljettaja Casey Jones oli aikansa sankari, joka menehtyi onnettomuudessa, jossa hänen kuljettamansa juna törmäsi vastaan tulleeseen tavarajunaan. Sen sijaan, että Jones olisi pelastautunut itse, hän yritti viimeiseen asti jarruttaa ja saikin ihmeen kaupalla hidastetuksi menopeliä niin, että oli itse onnettomuuden ainoa kuolonuhri. Jonesista on laulanut moni muukin artisti, kuten Motörhead kappaleessaan Riding with the Driver (1986).
John Lennon: Working Class Hero (1970)
Vähän turhankin ilmeinen kappale tälle listalle, mutta minkäs teet, kun biisi on nimenomaan sitä itseään siitä itsestään. Tai elävöitetään asiaa lisäämällä tähän myös Manic Street Preachersin, David Bowien, Blind Melonin, Screaming Treesin, Ozzy Osbournen ja Marilyn Mansonin näkemykset samasta aiheesta. Green Dayn version ovat kaikki kuulleet jo, annetaan sen olla.
Billy Bragg: There Is Power in a Union (1986)
Billy Bragg on levyttänyt niin ison kasan protesti- ja työväenlauluja, että joukosta on varaa valita. Tämä lienee yksi joukon onnistuneimmista ja vappumaisimmista vaihtoehdoista. Ei ole työmarkkinoilla nykypäivänä ihan samanlaista meininkiä kuin tämän ikiaikaisen trad-biisin sanoituksissa.
Dropkick Murphys: Workers Song (2003)
Irkkupunk-versio 1970-luvun puolivälissä sävelletystä ja skottilaulaja Dick Gaughanin vuonna 1981 levyttämästä työväenlaulusta, jossa on hyvä annos aina tervetullutta työväenluokan karun arjen kuvausta ja herravihaa. ”We’re the first ones to starve / The first ones to die / The first ones in line / For that pie-in-the-sky / And always the last / When the cream is shared out / For the worker is working / When the fat cat’s about”. Hyvä!
Pete Seeger: Which Side Are You on? (1967)
Pet Seeger on levyttänyt niin jumalattoman monta protestilaulua, ettei vanhaa protestilaulajaa voi sivuuttaa työväenlauluista puhuttaessa. Florence Reecen karujen lakkotaistelujen keskellä vuonna 1931 tekemä biisi on hieno sävellys, jonka on levyttänyt läjä muitakin artisteja, kuten tällä listalla muiden laulujen voimin komeilevat Dropkick Murphys ja Billy Bragg.
The Living End: Roll on (2000)
Australiassakin osataan: kun Patrick-logistiikkayhtiö yritti vuonna 1998 päästä eroon ammattiliittoihin kuuluneista satamatyöläisistä ja palkata tilalle halvempaa väkeä huonommilla työsopimuksilla, nousi tilanteesta ansaitusti kohu ja oikeus julisti lopulta yhtiön toimineen väärin. The Living End, tuo Australian vastine Green Daylle, kirjoitti tapauksesta Roll on -levynsä nimibiisin.
Bruce Springsteen: Working on a Highway (1984)
Brucelta voisi listalle nostaa useitakin biisejä, mutta tämä Born in the USA:lta napattu kappale lienee yksi suorimmin työväen asiaa sivuavista vaihtoehdoista. Reteä rytmi ja melodia ovat hauskasti ristiriidassa sanoitusten kanssa, joissa pohditaan, miten turruttava työ saattaa ajaa tekijänsä epätoivoisiin tekoihin.
The Clash: Career Opportunities (1977)
Ei tällaista kapinalistaa ilman The Clashia. Montakohan työaiheista biisiä 1970-luvun punkista oikeastaan löytyisi, jos alkaisi kunnolla kaivella? Samanlaisia paskaduuneja on 1970-luvullakin näemmä tarjottu kouluttamattomalle työvoimalle, ainakin tämän biisin sanoitusten perusteella. Tai no, kai sitä keittelisi ihan mielellään teetä BBC:llä, jos sillä tulisi toimeen.
Mitä mielenkiintoisia biisejä jäi uupumaan? Lisää omasi kommenteihin. Ei sitten muuta kuin hyvää vappua kaikille!