Kurt Vile & The Violators Tavastialle – myös Pipefest ja Ruisrock julkistivat esiintyjiään

26.03.2013

Keikkauutisia, keikkauutisia! Yhdysvaltalaisen OutKastin toinen puolisko Big Boi saapuu räppäämään Pipefestiin, ja niin ikään amerikkalainen viime kesän keikkavieras Kurt Vile & The Violators palaa Suomeen, tällä kertaa Tavastialle. Nykyään yhtä mittaa Suomessa ramppaava Biffy Clyro ja Dizzee Rascal kiinnitettiin puolestaan Ruisrockiin.

Kuva: Warner

Himoksella 25.–27.7. järjestettävä Pipefest julkisti äskettäin ensimmäiset esiintyjänsä. Räppiin keskittyvän festivaalin pääesiintyjäksi on kiinnitetty Big Boi. Kaveri tunnetaan OutKastin lisäksi myös sooloalbumeistaan, joista viimeisin, Vicious Lies And Dangerous Rumours, ilmestyi joulukuussa.

Tänä vuonna Pipefestin ikäraja on 18 vuotta. Festivaalin esiintyjäkaartiin kuuluvat myös ruotsalainen Adam Tensta sekä monet kotimaiset vahvistukset, kuten Kemmuru, JVG ja Cheek. Jippikayjei, vai miten se nyt menikään.

Tavastian lavalle puolestaan nousee viime kesän Kuudes aisti -vieras Kurt Vile & The Violators. Pari vuotta sitten Smoke Ring for My Halo -albumillaan breikannut rockari soittaa taustabändeineen Tavastialla 3.6.

Ruisrockin lippu liehuu tänäkin vuonna korkealla. Turkuun saapuvat ghanalaistaustainen räppäri Dizzee Rascal, jonka Scream-biisi toimi Lontoon olympialaisten virallisena kisakappaleena, sekä viimeksi Emma-gaalassa Suomessa esiintynyt Biffy Clyro. Skottikolmikko vaikuttaa tykästyneen meihin oikein urakalla. Onko Biffy Clyro uusi The Sounds?

Lisää luettavaa