”Eden on tietyllä tavalla mun omituisin levy. Siellä on kryptisiä biisejä, joissa olen halunnut jättää asiat auki erilaisille tulkinnoille.”
Näin Yona eli Johanna Rasmus kuvailee tänään julkaistua uutta albumiaan. Syksyllä 2022 Vain elämää -sarjan 13. tuotantokaudelle osallistunut artisti halusi tehdä yhdeksännestä albumistaan jotain muuta kuin ”koko kansan Vain Elämää -levyn”. Hänen tavoitteenaan oli uusien kuulijoiden haastaminen.
Yona kertoo haluavansa auttaa kuulijoitaan kohtaamaan itsessään asioita, joita he eivät ehkä aiemmin ole uskaltaneet edes ajatella.
”Nykyisin mua ei oikeasti enää haittaa eikä kiinnosta, jos ihmiset vaivaantuvat musiikistani. Mulla on jo suuri ja uskollinen yleisö, jonka tiedän tajuavan juttuni joka tapauksessa.”
Edellinen Yona-albumi, Uni johon herään, ilmestyi kolme ja puoli vuotta sitten. Yona kertoo, että albumin jälkeisten vuosien aikana hän on etsinyt onnea ja koodannut itseään uudelleen.
”Se on uusi näkökulma, että olen todella päättänyt etsiä sitä. Onnea. En ole ennen ajatellut sen olevan minulle kuuluva asia, enkä ole aikaisemmin etsinyt sitä samoista asioista kuin nyt. Tämä on hirveän kliseistä, mutta jos et itse ensin rakasta itseäsi… Sitä mä olen harjoitellut sellaisella fake it till you make it -asenteella.”
Eden on Yonan yhdeksäs albumi. Kuva: Toni Eskelinen
Yona täytti maaliskussa 40 vuotta.
”Olen tajunnut, että en minä jaksa tätä samaa loppuun asti, vaan haluan muuttua ihan erilaiseksi”, Yona sanoo. ”En ihan erilaiseksi, koska pidän osista minussa, niistä mitkä ovat aina olleet siitä Johannasta. Ja Yonasta. Mutta mulla on joitain ihan outoja minätiloja, joita olen nyt yrittänyt häivyttää pois.”
Ennen kaikkea Yona on opetellut viettämään aikaa yksinään, ja haastanut itseään kohtaamaan yksin olemisen herättämää kipua.
”Olen aina tukeutunut ja takertunut kaikin voimin muihin, eikä se ole tuottanut toivottua lopputulosta. Nyt olen oppinut, että vaikka olisin ihan yksin koko maailmassa, niin mä selviän. Se on ihan mieletön juttu.”
Suhteessa muihin ihmisiin Yona kertoo kokeneensa aikuiselämänsä aikana paljon riitoja, väittelyitä, väärinkäsityksiä ja sekaannuksia.
”Nyt olen katsonut itseäni ihan oikeasti peiliin, ja miettinyt, että miten mä voisin olla vielä parempi tyyppi. Miksi mulla epäonnistuu nämä jutut, miksi ajaudun samoihin tilanteisiin aina uudelleen?”
Tätä varten Yona on tutkinut lapsuuttaan ja ihmisen psykologiaa, sekä jutellut aiheesta ystäviensä kanssa. Myös bändin kesken jutellaan paljon tunteista.
”Bändissämme on erittäin hyvä yhteishenki. Silti tietyt puheenaiheet voivat olla raskaita, kuten esimerkiksi muusikoille raha-asiat. Tien päällä kun ollaan, niin ihmiset ovat väsyneitä, ja tulee kaikenlaisia tilanteita. Mutta haluamme aina tehdä parhaamme, ja jos joku sanoo väsyneenä jotain ikävää, niin me pyrimme aina kohtaamaan sen ja pyytämään anteeksi”, Yona kertoo.
Vaikka pyrkimys olla hyvä ihminen ei ole ennenkään ollut vieras käsite Yonan elämässä, hän on nyt panostanut siihen enemmän kuin koskaan, ja tavoitellut täyttä potentiaaliaan.
”Olen muusikkona kunnianhimoinen. Mulla on kaikkia haaveita siitä, että minun lauluni täällä kajahteleepi vielä kahdensadan vuoden päästä, tuolla jossakin Inarin tuntureilla. Mutta jos mun pitäisi valita, niin kyllä mä mieluummin haluan, että hautajaisissani mua muistellaan hyvänä ja kivana tyyppinä. Ihmisenä, joka yritti parhaansa olla hyvä.”
Yonan viime vuosien pyrkimys on ollut olla vielä entistä parempi tyyppi. Kuva: Teemu Silván
Eden-albumin ensimmäinen kappale on mahtipontinen Adam ja Eve. Yona kertoo jännittävänsä sitä, että avauskappale on niin radikaali, mutta juuri siitä syystä hän valitsi sen levyn introksi.
”Ei mitään hissuttelua. Nyt mä olen niin queen, että tulen tällä isolla biisillä.”
Suurieleinen kappale on kuin tehty näyttäviä livetilanteita varten, mikä onkin yksi Yonan ja bändin tavoitteista, sekä yksi motivaatio Eden-albumille: jatkuva halu kehittää liveä yhä monipuolisempaan suuntaan. Lisäksi tavoitteena oli tehdä soundia, joka sopisi konserttisalien ja festareiden päiväsaikaan sijoittuvien slottien lisäksi myös myöhäisiltoihin.
”Tykkään myös aikaisista keikoista, mutta meillä alkaa olla paljon katalogia hämärämpiinkin skenaarioihin. Siksi halusimme tälle levylle myös rytmisempiä ja tietyllä tavalla aiempaa yksinkertaisempia biisejä, jotka sopisivat iltapainotteisiin keikkoihin.”
Yonan luottotuottajan Mauri Syrjälän kanssa tehdyllä Eden-albumilla on selkeitä vaikutteita konemusiikista. Ne tulevat näkymään livenä siten, että yksittäiset elementit saattavat soida keikalla taustanauhalta.
”Alisteisuus taustanahalle on meille uutta ja mielenkiintoista. Siksi se on ihan tarkoituksenmukaisesti tuotu mukaan”, Yona selventää.
Se, miksi konemusiikki päätyi inspiroimaan levyn tuotantoa, juontaa juurensa kahdenkymmenen vuoden taakse. Yona kertoo käyneensä klubeilla 19-vuotiaasta saakka, ja esimerkiksi akustisen ja luomun kuuloista Pilvet liikkuu, minä en -albumia (2010) tehdessään hän kävi klubeilla tanssimassa useammin kuin kerran viikossa. Jo vuonna 2005 hän esiintyi Kuudennen Linjan avajaisten dancehall-bileissä Puppa J:n taustalaulajana, ja viime vuosina Berliinissä asuessaan minimalistinen tekno on vetänyt häntä puoleensa.
”Klubikulttuuri on oikeasti iso osa mua. Se musiikki on jäänyt muhun, jättänyt muhun leiman.”
Mikä teknokulttuurissa sitten niin vetoaa?
”Ihmisillä, jotka kuuntelevat paljon teknoa, on tietynlainen halu sukeltaa ihmisyyden syvempiin kerroksiin”, Yona sanoo. ”Asioita ei ole pureskeltu kokonaan, vaan jätetty kuulijan koettavaksi.”
Lisäksi Yonaa puhuttelee se, että teknossa on enemmän kyse tunnelmista kuin näyttävistä melodioista tai harmonioista. Samalla tavalla hän on pyrkinyt pitämään joidenkin kappaleidensa sanoitukset sellaisina, ettei niissä avata ihan kaikkea.
”Levy tuli lopulta täyteen tekstiä, mutta parissa biisissä onnistuin pidättäytymään. Olen tosi tyytyväinen siihen.”
Uuden albumin konemusiikkivaikutteilla on juurensa Yonan nuoruudessa. Kuva: Toni Eskelinen
Musiikkinsa avulla Yona toivoo mahdollistavansa ihmisille sen, että he kääntyisivät sisäänpäin ja löytäisivät sieltä voimaa.
”Maailma on täynnä lauluja, joissa pyydetään, että ’vie mut kotiin, korjaa mut, tee mut uudeksi, pelasta mut’. Mutta ei se mene niin.”
Eden-albumilla käsitellään kyllä romanttista rakkautta, mutta enemmänkin siitä näkökulmasta, että kun päästät irti, saat sen, mistä luovut.
”Niinpä niin, mutta se on tosi vaikeaa. Ja vähän sellaista gurumatskua”, Yona toteaa. ”En mä tule siinä onnistumaan, mutta sen tavoitteleminen voi viedä mua oikeaan suuntaan.”
Yksittäisten tavoitteiden saavuttamisen sijaan Yonaa kiehtovat prosessit ja keskeneräiset asiat.
”Mua kiinnostaa hämmentää ja aiheuttaa tunteita. Ei mua kiinnosta mitkään kultalevyt tai palkinnot tai mitkään tällaiset, vaikka onkin ihanaa saada niistä vähän pönkitystä.”
Uni johon herään -albumi palkittiin Teosto-palkinnolla ja Kriitikoiden valinta -Emmalla. Yona toteaa, että Suomen kaltaisessa maassa muusikkona eläminen on varsinkin kokeellisemmalle artistille niin vaikeaa, että mikään kannustus ei ole haitaksi.
”Se on ihan tosi vaikeaa grindausta kyllä. Uskon, että ammatillinen itsetuntoni parani, kun sain Teosto-palkinnon. Mutta silloin kun sain sen, se ei tuntunut siltä, kuin olisin luullut. Olin niin inessä siinä kaikessa säpinässä, että ei sitä ajatellut sillä tavalla.”
Yona on hetken hiljaa.
”Ennen olen saattanut jeesustella olevani niin jalo taiteilija, ettei tuollaisilla palkinnoilla olisi ollut minulle niin ihmeellistä merkitystä. Sittemmin suhtautumiseni on muuttunut, ja viime vuonna esimerkiksi nostin Emma-palkinnot esille kodissani. Olen alkanut antaa itselleni enemmän kredittiä siitä, että wow, mä todella olen ansainnut tällaisia.”
”Nykyisin mua ei oikeasti enää haittaa eikä kiinnosta, jos ihmiset vaivaantuvat musiikistani”, Yona sanoo. Kuva: Teemu Silván
Debyyttilevystään alkaen Yona on käsitellyt musiikissaan näkymättömyyden ja rajattomuuden kokemuksia, jotka tulevat Eden-levyllä esiin esimerkiksi Ei niin todellinen -kappaleessa. ”Hei mä nään sut, oot siinä, ku mä vaan mietin sua oot heti siinä, joku joka ymmärtää, nää sanat käsittää, mun kaltainen, ei niin todellinen”, Yona laulaa kappaleessa.
”Mulla on paljon rajatilakokemuksia, jolloin en välttämättä tiedä, olenko vai enkö ole olemassa. Jos joku sanoisi mulle, että olen jonkun pelin simulaatio, niin en yllättyisi”, Yona toteaa. ”Koen välillä olevani näkymätön niin musaskenessä kuin yhteiskunnassakin, mutta samalla tiedän, että mun kaltaisia ihmisiä on hirveän paljon, ja se tekee musta todellisen.”
Elokuussa Yona kirjoitti Instagram-tilillään: ”Mun uus levy on ehkä tavallaan vähän jotenkin hengellinen, tai itse koen sen niin, mutta sinä saat kokea sen miten haluat.”
Hän toteaa antaneensa jo pitkään yleisölleen vihjeitä siitä, mikä hänen suhtautumisensa on hengellisyyteen, mutta uudella levyllään hän haluaa suoraan ravistella ihmisten käsityksiä.
”Ei hengellisyys ole pelkästään puhetta jostakin hengistä ja tarot-korteista ja enkeleistä. Vaan myös siitä, että meidän elämämme tällä planeetalla voisi olla niin paljon hengellisempää, jos olisimme enemmän yhteydessä luontoon. En tarkoita, että pitää mennä johonkin vaellukselle, vaan ihan vaikka kastella kukkia, mennä puistoon ja kuunnella linnunlaulua.”
Albumin toiseksi viimeisessä Portti-kappaleessa Yona laulaa: ”Portin mä löysin, vihdoinkin reitin selvitin, niin kauan etsin, niin monta uskoo kokeilin.”
”Ihmisillä jää portteja avaamatta ja syviä juttuja kokematta, koska niitä pelottaa liikaa”, Yona sanoo. ”Haluan kutsua ihmisiä menemään syvimpiin kerroksiin itsessään, niihin pelottaviin ja epämiellyttäviin. Sitten alkaa tapahtua.”
”Elämämme tällä planeetalla voisi olla niin paljon hengellisempää, jos olisimme enemmän yhteydessä luontoon”, Yona sanoo. Kuva: Teemu Silván
Yona on puhunut helluntailaistaustastaan julkisuudessa avoimesti, mutta hän kertoo nyt olevansa harmissaan siitä, että varsinkin debyyttijulkaisun aikoihin hänet kategorisoitiin mediassa hengellisen sijaan uskovaiseksi.
”Mä en ole helluntailainen. Mä en ole kristitty. Mutta en myöskään ole mikään uskontojen uhri, jonka mielestä se oli aivan vitun hirveätä. Siinä hengellisessä annissa, johon olen kasvanut, on paljon ihanaa ja kaunista.”
Vaikka Eden– ja Adam ja Eve -kappaleiden nimet voivat viedä ajatukset raamatullisiin teemoihin, se ei ollut Yonan tarkoitus. Hänelle kyseiset konseptit ovat pelkkiä kielikuvia.
”Musiikissani on aina ollut raamatullisia vertauskuvia. En kaihda niitä, koska siellä ovat juureni, ja niihin olen kasvanut. Mutta nyt on myös käynyt niin, että uuden albumin vertaukset eivät viittaa mitenkään omiin juuriini. Se, että symboleiksi on valikoitunut juuri Eden, tai Aatami ja Eeva, on ihan sattumaa.”
Adam ja Eve -kappaleen ei myöskään ole tarkoitus ylläpitää heteronormatiivisia ihanteita, vaan viitata naisen ja miehen sijaan ”ensimmäisten ihmisten” konseptiin, johonkin primitiiviseen, Yona toteaa. Kappaleessa viedään huomio perustavanlaatuisiin ydinasioihin – asioihin, joita ihmiset luontaisesti kaipaavat selviytyäkseen.
”Adam ja Eve kertoo siitä, että haluamme olla lähellä toisiamme”, Yona sanoo. ”Eden-biisi taas käsittelee sitä, mitä voimme löytää sisältämme, jos astumme portin läpi peloitta.”