Länsirannikon suurmies The Game saapuu Suomeen

Räppäri nähdään helmikuussa Helsingissä.

21.11.2017

The Game konsertoi 28. helmikuuta Helsingin The Circus -klubilla. Lipunmyynti alkaa 24. marraskuuta kello 9 Ticketmasterissa 39–50 euron kappalehintaan.

Edellisen kerran Suomessa 10 vuotta sitten nähty comptonilaisräppäri saapuu Eurooppaan tulevan albuminsa tiimoilta. The Game on sanonut, että Westside Story jää hänen viimeiseksi albumikseen, ja että sen tuottajana on Dr. Dre.

The Game oli yksi tärkeimmistä hahmoista länsirannikon räpin suosion palautuksessa 2000-luvun alussa. G-Unitiin kuulunut The Game on myynyt yli 10 miljoonaa albumia. Hänen suurimpia hittejä on Grammy-ehdokkuuksillakin noteerattu, Dr. Dren tuottama Hate It or Love It, jolla vierailee 50 Cent.

The Game (USA)
Ke 28.2.2018 Helsinki, The Circus
Liput 39–50 €

Tapahtuma Facebookissa

Lisää luettavaa