Lapsi on nimeni: nyt on tulossa suomalaisyhtyeen paluu, jota ei moni osannut odottaa – 20 vuotta debyytistä

Kemopetrol vihjailee paluusta.

04.12.2019

Suomalaisyhtye Kemopetrol vihjailee jonkinlaisesta paluusta.

Yhtyeen Facebook-sivuille on ilmestynyt kuva pedaaleista sun muista ns. teknisistä härpäkkeistä.

Viime vuonna bändin biisintekijä ja primus motor Kalle Koivisto vihjaili Facebookissa, että yhtye suunnittelisi jotain juhlavuotensa kunniaksi tämän vuoden puolella.  Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, josko sieltä nyt jotain ensi vuonna tulee!

Vuonna 1999 Kemopetrol julkaisi kappaleen Child Is My Name, joka sai välittömästä radiosoittoa ja nosti pienimuotoista hypeä yhtyeen ympärillä. Vuonna 2000 ilmestyi yhtyeen debyyttialbumi Slowden Down, jolta julkaistiin vielä singlet Tomorrow, African Air ja Disbelief. Slowed Down myi lopulta peräti kultaa. Tämän jälkeen yhtye julkaisi vielä neljä levyä, joista viimeisin, A Song & A Reason ilmestyi vuonna 2011.

Yhtyeen kasvoiksi nousi Laura Närhi, joka on sittemmin saavuttanut menestystä myös soolouralla.

Lisää luettavaa