Gary Glitteristä on tulossa dokumentti Netflixiin.
Hunting Gary Glitter -nimisessä dokkarissa on kolme jaksoa. Dokumentti kertoo Glitterin elämästä ja hänen tuomioistaan. Dokumentissa haastatellaan toimittajia, jotka tutkivat Glitteriin kohdistettuja syytteitä. Lisäksi luvassa on arkistomateriaalia ja muuta tapaukseen liittyvää materiaalia.
Laulaja Gary Glitter (oikealta nimeltään Paul Gadd) tuomittiin 16 vuoden vankeuteen 2015. Hänet tuomittiin lopulta kolmen työtön seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuosina 1975-1980. Hän sai tuomion muun muassa raiskauksen yrityksestä ja neljästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuomio langetettiin myös seksistä alle 13-vuotiaan tytön kanssa.
Glitter vapautettiin vankilasta viime kuussa kärsittyään puolet tuomiostaan. Viranomainen kertoi BBC:lle, että Glitteriä seurataan tarkasti hänen ollessa vapaana.
Glitter tuomittiin vuonna 1999 lapsipornon hallussapidosta neljän kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuomion päätyttyä hän muutti Vietnamiin, missä hänet pidätettiin ja tuomittiin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista vuonna 2006.
Myös Amazon Prime Video sekä ITV ovat työstämässä omia Glitter-dokumenttejaan.