Tulevana viikonloppuna eli lauantaina 8. helmikuuta Helsingin Kuudennella Linjalla nähdään liuta kutkuttavia ug-räpin lupauksia. Alkuillan konsertissa esiintyvät nimittäin Sigfrid, Hugo Toosi, Kovan Onnen Kosmo ja Jaakko Jalmari.
Näistä nimistä kolmella on sooloprojektiensa lisäksi taustaa myös bänditoiminnasta. Hugo Toosi tunnetaan Hazardin kanssa muodostamastaan 6Kulma!-räppiduosta, joka julkaisi uusimman albuminsa Kill Your Idol! viime vuoden syyskuussa. Kovan Onnen Kosmo räppää viisihenkisen Good Boys -bändin riveissä, jonka erinomaisen taitava Hittaa-albumi ilmestyi tammikuun viimeisenä päivänä.
Jaakko Jalmari taas on osa popahtavaa hiphopia tekevää Yläkerta-bändiä, jonka tuotannossa on kuultu vierailijana itse Eevil Stöötä. Sigfrid puolestaan julkaisi viime syksynä vakuuttavan ja sielukkaan Pöytä yhdelle -debyyttilevynsä Pihlderberg-levymerkin kautta.
Päätellen siitä, millaisia julkaisuja esiintyjien tuotannosta löytyy, Kutosella tullaan mitä varmimmin kuulemaan sekä maanläheisen syvällistä että lähestyttävän hassutteluhenkistä musiikkia. Kunkin artistin tekemisiä määrittää lisäksi sen verran rohkea omaäänisyys ja uteliaisuutta herättelevä kokeellisuus, että vastaavia livekokoonpanoja ei räpin valtavirtapositiosta ja laajasta keikkatarjonnasta huolimatta ihan joka viikonloppu löydä.
Jos virtaa riittää, Kuudennelle Linjalle voi jäädä juhlimaan myös loppuyöksi, kun vieraaksi dekkien taa saapuu Ruotsissa hyvinkin energisesti dj-polkuaan raivaava Benjamin Baniassadi. Baniassadin kanssa The Fix -klubin originaalit residentit Tboy ja Sombadi sekä tuoreet tulokkaat El ja Hamm vastaavat siitä, että energia pysyy jännittävänä. Mikäli tunnelma on yhtään samanlainen kuin viime kesän Flow-festivaalilla Sombadin skumppateltan keikalla, kokemus tulee varmasti olemaan nautiskelun arvoinen: ”Sombadi tiputteli naurettavan maukkaita träkkejä ja hoiteli hommansa huolettoman asiantuntevasti”, kirjoitimme kesän Flow-rapsassa.
Liput lauantaille löydät tämän linkin takaa.