Lauluntekijä Kari Tapiiri halusi uudelle videolleen jotain erilaista – mukaan pyydettiin räppärit Ruudolf, Davo ja Super-Janne

07.05.2015

Intiaani-debyytillään Suomen musiikkikartalle kaksi vuotta sitten noussut Kari Tapiiri julkaisi viime vuoden lopulla uuden albumin Rauhan magneetti.

Uudella levyllä ja tulevilla keikoilla artistia voi kuulla yhdessä Luotijuna-yhtyeensä kera. Nyt julkaistavalla Sanoja ja tekoja -singlellä voi kuulla juuri Luotijunan vaikutuksen. Musiikkivideolta voi tunnistaa muuan muassa Ruudolfin, Karri-Koiran, Edu Kehäkettusen, Davon ja Super-Jannen.

Veksin videopajan tuottamalla uudella musiikkivideolla on haettu suomirap-meininkiä. ”Idea tossa oli et halusin tehä jotenki suomiräpimmän videon, ja otin siihen sellasii suomiräppäreit ketä diggaan eniten”, Kari Tapiiri kertoo tiedotteessa.

Intiaani-albumi poiki Tapiirille myös lämmittelykeikan Lana Del Reyn Helsingin-konserttiin. Tälle keikalle Tapiirin oli valinnut juuri Lana Del Rey itse. Uuden Tapiiri-levyn tuotannosta vastaa edellisen levyn tavoin Didier Selin, levyllä vierailevat Tiiu Helinä ja Juho Kanervo.

Lisää luettavaa