Lauri Haav tavoittelee tähtiä

Uutta Lauri Haavia.

20.02.2022

Suomen puhutuimpiin uusiin nimiin lukeutuva Lauri Haav on julkaissut uuden singlen. Edellinen kappale Shampoota yllätti r&b-laulaja-räppärin fanit täysin ja Tähti-sinkku jatkaa siitä.

Tiedotteella biisin kerrotaan saaneen ensitahtinsa laulajan istuttua parkkipaikalla uudessa autossaan. Biisi eittämättä kuvastaa sitä tunnelmaa, sillä se on suoraviivainen pop-veto.

Kappaleen myös kerrotaan olevan ”tavoitteitaan kohti kurottavan artistin tarinaa ja tuo alkukesästä julkaistavan albumin lähemmäs kuulijaa”.

Kuuntele biisi alta. Animaation kerrotaan olevan uni, jota Shampoota-videon päähenkilö näkee.

YouTube video

Lisää luettavaa