Lauri Ylönen: ”Elämän ja uran läpikäynti pelasti mut masennuksen kourista” – The Rasmuksen tarina kirjaksi

Kirja ilmestyy syksyllä.

08.02.2022

Ennen kaikkea F-F-F-Falling-hitistään tunnetun The Rasmuksen tarina julkaistaan syksyllä yksien kansien välissä. Teoksen kirjoittaa muun muassa Hanoi Rocks– ja Stone-bändihistoriikkien tekijänä tunnettu Ari Väntänen.

Liken kustantamassa kirjassa käsitellään vuonna 1994 perustetun yhtyeen alkuvuodet, läpimurto, huiput ja pohjat sekä kaikki siltä väliltä.

”The Rasmus on elävä esimerkki sitkeästä työstä ja siitä kuinka se palkitaan. Uskallan väittää, että tämän tarinan parissa tulevat viihtymään monenlaiset lukijat. Harva suomalainen on nähnyt maailmaa tästä perspektiivistä, maailmankuulun rockbändin silmin”, Liken kustannuspäällikkö Pete Leppänen kommentoi.

Tuleva teos käy läpi paitsi The Rasmuksen yhteisiä saavutuksia ja seikkailuja myös henkilöhistorioita. Yhtyeen mukaan ajatus kirjasta on ollut olemassa jo pitkään, ja sen työstäminen oli jopa terapeuttinen prosessi.

”Oman elämän ja bändin uran yksityiskohtainen läpikäynti pelasti mut masennuksen kourista. Meillä on ollut käsittämättömän siisti elämä, ja kerron siitä kaiken ylpeydellä”, laulaja Lauri Ylönen sanoo.

The Rasmus on yksi tämän vuoden Uuden musiikin kilpailun finalisteista. Jezebel-kappaleella kisaavan yhtyeen sekä muiden osallistujien haastattelut kisan kynnyksellä löydät täältä.

Lisää luettavaa