Koko Suomen seuramaaksi formaatiksi kasvanut Uuden musiikin kilpailu, sen osallistujat sekä heidän kisakappaleensa ovat puhuttaneet etenkin tällä viikolla. Asiantuntijaraati valitsi tänä vuonna peräti 312 hakijan joukosta seitsemän finalistia, joista yksi voi päästä edustamaan Suomea Euroviisuihin Torinoon.
26. helmikuuta Turussa järjestettävässä UMK-finaalissa voitosta kisaavat Cyan Kicks, The Rasmus, Bess, Younghearted, Olivera, Tommi Läntinen ja Isaac Sene. Jututimme koko seitsikkoa, ja otimme selvää muun muassa osallistumismotiiveista sekä kisabiisien taustoista.
Kisan muuttunut profiili ei ole jäänyt finalisteiltakaan huomaamatta, sillä se sai kehuja jokaisesta leiristä. Kiitosta annettiin muun muassa kauden monipuolisesta genretarjonnasta sekä todella korkealle nousseesta tasosta. Aiempina vuosina osallistuneiden saama suosio ja näkyvyys toimivat ainakin osittaisena kannustimena joillekin finalisteista.
Tänä vuonna jopa neljällä finalistilla on suomeksi esitetty kappale. Kangistunut perisuomalainen ajatusmallihan on, ettei sellaisella voi menestyä saati sitten voittaa Euroviisuissa.
Suomenkielisillä biiseillä osallistuvat artistit eivät usko tällaisiin väitteisiin. Youngheartedin porukka vetoaa siihen, että musiikki on universaali kieli. Tunne voi välittyä, vaikkei sanoja ymmärtäisi.
”Aiomme tehdä suomen kielestä yhtä seksikkään kuin italian tai ranskan kielestä”, kitaristi Emil Korkiakoski lupailee.
Isaac Senen mielestä vuonna 2022 on viimein aika uskaltaa osallistua suomenkielisellä biisillä.
”Ei tässä kisassa ole kyse siitä, kenellä on hienoin tarina biisissä. Ihmisiä kiinnostaa se, kuka tekee hienoimman show’n, ja kuka koskettaa eniten.”
Bess nostaa esimerkiksi Måneskinin viimevuotisen voittobiisin.
”En minäkään ymmärrä italiaa, mutta sain kyllä kiinni Zitti e Buonista. Sitä paitsi jonkun täytyy opettaa vähän suomea maailmalle!”
Italian edustuskappale on hieno esimerkki siitä, ettei kieltä tarvitse ymmärtää pitääkseen biisiä hyvänä. Jokainen voi googlata kyseisen biisin käännetyt sanoitukset ja pohtia, olisiko se pärjännyt viisuissa – tai edes päässyt sinne – englanniksi esitettynä. Toivotaan Suomelle menestystä kielestä riippumatta!
Cyan Kicks ei usko Euroviisu-leiman haittaavan
Modernia rockia esittävän Cyan Kicksin suurin osallistumismotiivi on päästä esittelemään itsensä ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle.
”Tietysti haluamme myös voittaa, ja päästä edustamaan Suomea Euroviisuihin”, laulaja Susanna Alexandra toteaa.
Yhtye on pohtinut Uuden musiikin kilpailuun osallistumista jo vuosia, mutta aika tuntui oikealta vasta nyt. Kitaristi Niila Perkkiö uskoo bändin sopivan formaattiin hyvin.
”En ole ikinä uskonut tällaiseen Euroviisu-leimaan, jonka artisti tai bändi saa. Jos sinne lähtee tekemään omaa juttuaan, ja tekee sen tosissaan, en näe miksi osallistumisesta olisi haittaa.”
Cyan Kicks yhdistelee musiikissaan rokkia, elektronisia soittimia ja pop-elementtejä, mutta ei halua tavoitella mitään tietynlaista tyyliä.
”Meidän staili tulee ihan luonnostaan. Emme yritä tehdä tyylipuhdasta rokkia tai raskaampaa musaa”, Perkkiö kertoo.
Yhtye kuvailee kisabiisiään Hurricanea helposti lähetyttäväksi, ja uskoo sen uppoavan laajalle yleisölle.
”Olemme saaneet todella paljon erilaista väkeä tukemaan meitä, ja myös ihmiset, jotka eivät normaalisti kuuntele rokimpaa musaa tykkäävät meistä”, Perkkiö miettii.
Cyan Kicksiä on ehditty jo verrata viime vuonna Suomea edustaneeseen Blind Channeliin. Kaksikko ei näe bändien välillä suuria yhtäläisyyksiä, mutta ymmärtää, mistä ajatus kumpuaa.
”Meitä yhdistää se, että olemme kansainvälisyyteen pyrkiviä bändejä samasta pienestä maasta”, Perkkiö toteaa.
”Tietysti muiden menestys inspiroi ja tuo vähän tuulta purjeisiin meillekin, mutta kyllä tässä toimitaan ihan itse ja oman bändin pohjalta”, Alexandra täydentää.
Yhtye on otettu jo nyt lämmöllä vastaan ympäri maailmaa, ja laulaja on suorastaan hämmästynyt bändin saamasta viestimäärästä.
”Kannatus on ollut aivan ihanaa, ja olemme saaneet siitä valtavan määrän energiaa ja draivia!”
Cyan Kicks on täysin valmis lähtemään Torinoon, jos UMK-voitto osuu kohdalle. Toisaalta kilpailussa mukana oleminen on bändin mielestä tietynlainen voitto itsessään.
”Päätimme alusta asti, että olemme mukana aivan tosissamme. Eihän tässä olisi muuten mitään järkeä”, Perkkiö sanoo.
”Pakkohan tässä on ajatella, että mennään niin täysillä kuin mahdollista. Tehdään kaikkemme, nautitaan tästä ja toivotaan, että voitetaan”, Alexandra summaa.
The Rasmus: Täytyy tehdä jotain isoa ja jännää
Kisan konkariosastoon lukeutuva The Rasmus päätti osallistua Uuden musiikin kilpailuun osittain pandemian aiheuttaman keikkatauon johdosta.
”Oli fiilis, että jotain pitäisi tehdä. Lähetin biisi-idean bändille ja ilmoitin, että nyt lähdetään tähän kisaan ja tavoittelemaan Euroviisu-voittoa”, laulaja Lauri Ylönen nauraa.
Yhtye esitteli UMK-julkistuksen yhteydessä uuden kitaristinsa, Tiktak-yhtyeestä parhaiten tunnetun Emilia ”Emppu” Suhosen. Bändi kiistää, että asiat liittyisivät toisiinsa.
”Olisimme voineet kertoa jo syksyllä, että olen messissä, mutta halusimme säästää kaikki räjähteet samalle päivälle”, Suhonen hymyilee.
Muut jäsenet kehuvat kitaristin sulautuneen porukkaan hienosti.
”Empussa on tosi hyvää energiaa. Kilpailunkin kannalta on kiva juttu, että meillä on naiskitaristi, jolla on oma voimakas meininki, jota on helppo diggailla”, basisti Eero Heinonen hehkuttaa.
Edustuskappale Jezebel syntyi yhteistyössä legendaarisen Desmond Childin avustuksella, joka on nikkaroinut hittejä muun muassa Bon Joville. Mies on bändille vanha tuttu jo vuosien takaa.
”Tuntui, että nyt täytyy tehdä jotain isoa ja jännää”, Ylönen avaa.
Biisi on yhtyeen mukaan kunnianosoitus kaikille henkilöille, joilla on pokkaa.
”Biisi kertoo naisesta, mutta voisin samaistua tarinaan itsekin. Jezebel oli tavallaan Raamatun pahismimmi ja vapaa sielu, joka aiheutti kaaosta ja teki juttuja vähän eri tavalla. Kai mäkin oon vähän sellainen, kun pyyhällän 42-vuotiaana sulat päässä tuolla Mannerheimintiellä”, Ylönen hymyilee.
Nelikko ei koe olevansa minkäänlaisessa etulyöntiasemassa, vaikka yhtye on tunnettu ympäri maailmaa.
”UMK:ssa on niin loistavia biisejä, bändejä ja artisteja, että joudumme tekemään hartiavoimin duunia”, Suhonen sanoo.
Ryhmä uskoo, että mahdollinen hyöty tulee esille vasta Euroviisuissa, jos tie sinne aukenee.
”Tavallaan kävisi jopa järkeen lähettää meidät sinne, sillä on fakta, että meillä on fanipohjaa valmiiksi odottelemassa”, rumpali Aki Hakala heittää.
Osa muistaa The Rasmuksen erityisesti 2000-luvun alun radiohiteistä, ja nostalgia-asetelma voi olla kaksipiippuinen juttu.
”Tietysti kannamme menneisyyttä mukanamme, mutta siitä sopii olla vain ylpeä”, Heinonen miettii.
Nykyään enimmäkseen ulkomailla keikkaileva yhtye on innoissaan siitä, että on mukana tällaisessa formaatissa nimenomaan kotimaassaan. Suomen edustaminen olisi bändille kunnia-asia.
”Tämä on ollut todella siistiä jo tähän mennessä, ja olemme mukana aivan innoissamme. Katsotaan mihin asti päästään, ja toivotaan parasta”, Hakala toteaa.
”Tehdään täysillä, ja hypätään niin pitkälle kuin hyppy riittää”, Heinonen letkauttaa.
Bess: Tästä on heitetty läppää jo yläasteella!
Bess eli Essi Launimo nousi Tempo-hitillään suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2017. Räväkkä artisti kertoo osallistuneensa Uuden musiikin kilpailuun ensisijaisesti voittaakseen itsensä.
”Tämä on ollut hurja matka jo tähän mennessä, ja niin sanotusti dream come true.”
Laulaja kertoo pyöritelleensä ajatusta osallistumisesta jo pitkään, mutta lykänneensä sitä tähän asti.
”Eräs ystäväni muistutti juuri, että tästä on heitetty läppää jo yläasteella! Viime vuonna kävin yhden merkittävän keskustelun, jonka innoittamana päädyin hakemaan kisaan.”
Artisti kertoo, ettei olisi ollut edes valmis aiemmin.
”Tässä oli tähdet kohdillaan. Nyt sitten katsotaan, miten käy. Ei kai siinä mitään häviä! Nyt ei ainakaan tarvitse miettiä myöhemmin, että kunpa olisin hakenut.”
Bessin kisakappale Ram pam pam näyttäisi uppoavan yleisöön, sillä artisti nousi Spotifyn Suomen Top 50 -listan ykköseksi biisin julkaisua seuranneella viikolla. Laulaja uskoo ihmisten pitävän kappaleesta, koska siinä on hyvää ja räjähtävää energiaa.
”Luulen, että jengi tarvitsee hyviä viboja just tällä hetkellä. Voin muuten sanoa, että on tulossa aika hurja ja villi show!”
Bess kokee sopivansa formaattiin hyvin, sillä häntä, Uuden musiikin kilpailua ja koko Euroviisuja yhdistää elämän ja musiikin juhlistamisen ilo. Laulaja olisi todella täpinöissään, jos pääsisi Euroviisuihin asti.
”Se olisi aivan hullua! Varmaan kuolisin vähän, vaikka ei siinä ole aikaa kuolla. Lähtisin Torinoon ylpeänä kertomaan juttuja Suomesta.”
Bessin mielestä UMK-finaaliin pääseminen on jo voitto itsessään.
”Mukana on niin kovia tyyppejä, ja kisaan on ollut todella paljon hakijoita. On hienoa olla osa tätä jatkumoa!”
Younghearted: Pääsemme rikkomaan käsitystä siitä, mitä viisubiisin pitäisi olla
Omien sanojensa mukaan Suomen hauskin ja mukavin bändi Younghearted on leikitellyt ajatuksella Uuden musiikin kilpailuun osallistumisesta jo vuosia.
”Nyt kilpailun taso on tarpeeksi korkea, joten on meidän aika lähteä mukaan”, kitaristi Emil Korkiakoski vitsailee.
Toinen kitaristi Atte Ranta huomauttaa, että kyseessä on yksi katsotuimpia televisio-ohjelmia. Esimerkiksi viime vuoden finaalilähetyksellä oli reilusti yli miljoona seuraajaa.
”UMK on hieno tilaisuus tuoda omaa musaa ihmisten tietoisuuteen.”
Laulaja Reeta Huotarinen uskoo, että popyhtyeen musiikki poikkeaa tyylillisesti siitä, mitä ihmiset ehkä odottavat näkevänsä formaatissa.
”Pääsemme järisyttämään ja rikkomaan käsitystä siitä, mitä viisubiisin pitäisi olla.”
Kolmikko on kertonut, että kisassa kuultava Sun numero on heidän uransa isoin biisi.
”Kappale vetoaa tunteisiin ja on emotionaalisesti vahva. Se on rehellinen ja aito, ja toivon, että pääsemme sillä ihmisten sydämiin”, Huotarinen miettii.
Biisi on hieman erilainen verrattuna siihen, mitä yhtyeeltä on totuttu kuulemaan yleensä.
”Se johtuu ehkä osittain siitä, että bändi täyttää keväällä seitsemän vuotta. Ihminen kasvaa ja haluaa kehittyä myös artistina”, laulaja jatkaa.
Suomen edustaminen Euroviisuissa olisi yhtyeelle suuri kunnia. Sinne asti päästessään bändi asennoituisi voittamaan.
”Olisi ihan mieletöntä päästä soittamaan omaa musaa koko Euroopalle!”
Younghearted pitää lupsakkaa imagoaan yllä myös vastatessaan kysymykseen, mitä sitten, jos voitto ei osu kohdalle.
”Lopetamme uran siihen paikkaan”, Korkiakoski heittää.
Ranta muistuttaa, että kokemus on antanut ja opettanut paljon jo nyt.
”Käteen jää niin paljon oppirahoja ja informaatiota, ettei tämä ole hukkareissu missään nimessä!”
Yhtyeen mielestä kisaajista ei voi edes valita väärää voittajaa.
”Tänä vuonna on niin kova taso, että kuka vain näistä seitsemästä voisi lähteä viisuihin. Olemme todella ylpeitä, että pääsimme tähän porukkaan mukaan”, Huotarinen hehkuttaa.
Olivera: Ei ole niin vakavaa olla eri mieltä asioista
Elektropop-artisti Olivera eli Katriina Ullakko kuvailee itseään pohdiskelevaksi, hämmästeleväksi ja kummastelevaksi espoolaishiippariksi.
Laulaja-lauluntekijä on ollut avoin Uuden musiikin kilpailuun osallistumiselle jo pidempään, mutta oikealta tuntuva kappale tuli kohdalle vasta nyt.
”Olen halunnut lähteä mukaan vasta sitten, kun mulla on jotain erikoisempaa sanottavaa.”
Artisti toivoo osallistumisen kartuttavan myös uutta yleisöä musiikille, jota hän on julkaissut neljän ep:n verran. Huomiota onkin kertynyt jonkin verran, sillä Oliveran kisakappale Thank God I’m an Atheist puhutti netissä nimensä johdosta jo ennen julkaisuaan.
”Popmusiikissa on nykyään todella harvinaista väittää mitään uutta, ja tavallaan sen pitääkin olla niin. Radiossa lauletaan vain rakkaudesta, siitä kuinka sitä halutaan tai ei enää haluta.”
Kuolemaa ja ikuista elämää pohtivan balladin teema on rakentunut artistin päässä jo vuosikausia.
”Isot kysymykset kiehtovat. Onko jokin näistä suurista uskonnoista oikeassa, ja elämä jatkuu ikuisesti? En kestä ajatusta, ettei tästä tietoisuuden limbosta pääse koskaan pois.”
Olivera toivoo, että kappale herättäisi pohdintaa, keskustelua ja ehkä jopa riitelyä.
”Ei ole niin vakavaa olla eri mieltä asioista. Ehkä mun suuri agenda tässä koko elämässä ylipäänsä on se, että saisin nähdä erilaisen ajan. Jos tämä polarisoitumiskehitys menisikin toiseen suuntaan, ja eläisimme kaikki sulassa sovussa mielipiteidemme kanssa.”
Artisti ei pelkää mahdollista paheksuntaa, jota kappale voi herättää Euroviisuissa, mikäli sinne asti päästään.
”Mua ei suoraan sanottuna hirveästi kiinnosta. Ei sinne kannata lähteä siten, että yritetään kerätä katolisten maiden uskovaisten ihmisten äänet. Popmusiikki ei toimi siten, että pelätään, ettei vain loukata ketään.”
Tahallaan Olivera ei halua loukata tai kiusata. Kisabiisin ja sen sanoman perimmäinen tarkoitus on saada ihmiset ajattelemaan.
”Saattaa olla, että elämä on vain tässä ja nyt, joten toivoisin, että kaikki eläisi sen kuten haluaa just nyt. Ei vasta silloin, kun se mahdollisesti jatkuu, koska se ei välttämättä jatku.”
Vaikka artisti ei ole vielä tuttu nimi suurelle yleisölle, hän näkee sen ainoastaan vahvuutena. Laulaja nostaa esimerkiksi Blind Channelin, joka oli myös osallistuessaan monia muita kisaajia tuntemattomampi.
”Jännittäisin enemmän jo tunnettuna artistina, koska silloin on erilaisia odotuksia, toiveita ja ennakkokäsityksiä.”
Tommi Läntinen: Ei riitä, että menen mikkiständin taakse vähän lauleskelemaan
Mittavan musiikkiuran tehnyt Tommi Läntinen on selvästi kisan konkari, ja useimpien suomalaisten tuntema hahmo. UMK-finaalin aikoihin albumin julkaiseva artisti kertoo kilpailun olevan oivallinen tapa promotoida uutta musiikkia. Mies kuitenkin painottaa, ettei kyse ole pelkästään siitä.
”Tämä on tavallaan kokemus, jossa meikäläinen kokeilee taas rajojaan.”
Muusikko-musiikintekijä muistuttaa, että hänet valittiin finaaliin satojen hakijoiden joukosta.
”Tämä ei ole mitään epätoivoista opportunistin huomionhakua vaan seikkailua ja hurjia tilanteita!”
Kokemuksestaan huolimatta mies on sitä mieltä, että jokainen kisaaja on samalla viivalla itse esiintymistilanteessa.
”Ei ole lainkaan sellainen olo, että menen vetämään 43 levytysvuoden voimalla tuosta vaan. Jollakin on nuoruuden intoa ja tietyllä tavalla puhdas pöytä, mikä on sekin voimakas ase.”
Artisti ei halua varsinaisesti kilpailla kenenkään kanssa. Hän toteaakin, että suurin kisa käydään korvien välissä.
”Olen oppinut hyväksymään itseni iän ja elämänkokemuksen kautta. Jos tulee takkiin, en suostu enää arvottamaan itseäni sen kautta.”
Läntisen kisakappale Elämä kantaa mua on Haloo Helsingin käsialaa. Se on siinä mielessä poikkeuksellista, ettei yhtye ole tehnyt biisejä aiemmin muille kuin itselleen. Vaikka bändi oli miehelle ennestään hyvin tuttu, hän on otettu kunniasta. Biisi alkoi tuntua omalta nopeasti.
”Se on kitaravetoinen, ja siinä on aika classic rock -meininki, mikä on mulle tosi luonteva alue.”
Ennen kaikkea kappaleen sanoitukset säväyttivät.
”Kun kuulin biisin, mietin, että tämä tekstihän kertoo juuri siitä tilanteesta, missä minunkin elämäni on tällä hetkellä. On ikään kuin lähdön hetki ja halu mennä kohti uutta, vaikka vähän jännittää.”
Läntinen on työskennellyt oman musiikkinsa parissa niin intensiivisesti, että koko UMK-kuvio ja mahdollinen Euroviisu-edustajuus alkaa hahmottua vasta nyt.
”UMK-finaali itsessään on mulle suuri juttu, joka vaatii paljon työtä. Sitten jengi alkaa puhua vielä Euroviisuista… No, jos niin kävisi, niin hell yeah!”
Vaikka artisti toteaa suhtautuvansa kisaan jännittävänä seikkailuna, samaan aikaan se täytyy ottaa vakavasti ja vetää todella hyvin. Voittaminenkin olisi mukavaa.
”Ei tässä riitä, että menen mikkiständin taakse vähän lauleskelemaan. UMK:ssa on helkkarinmoinen produktio ja vaatimukset, joten siinä on Tommi-poika lujilla!”
Isaac Sene: Altavastaajan paikka on paras
Isaac Sene on yhden ep:n ja muutamia sinkkuja julkaissut artisti ja lauluntekijä. Miehen tuotanto on soul- ja jazz-vivahteista poppia, mutta hän on valmis venyttämään genrerajoja.
”Olen ehkä vähän sellainen moderni David Bowie, jos niin voi sanoa.”
Muusikko otti osaa Uuden musiikin kilpailuun astuakseen suuren yleisön tietoisuuteen.
”Musapiireissä on kuiskittu, että minusta voisi tulla isompikin tekijä. Tämä on täydellinen paikka näyttää, mistä muhun on. Tietysti yleisö päättää, tykkäävätkö he, mutta uskon että tykkäävät.”
Senen kisakappaleen nimi on Kuuma jäbä. Mies kuvailee biisiä aidosti rohkaisevaksi ja rajoja rikkovaksi.
”Biisissä on vahva teema ja sanoma, ja mun mielestä se on kaikin puolin onnistunut. Siinä on kansainvälistä soundia, mutta myös jotain, mikä vetoaa suomipopin kuuntelijaan. Toisaalta siinä on myös vanhaa kasaria, ja jopa jotain futuristista.”
Osa ihmisistä saattaa paheksua kappaleen musiikkivideota, sanoituksia ja jopa nimeä. Sene ei usko tahalliseen provokaatioon.
”Tykkään rikkoa rajoja, mutta en väkisin. Joillekin tämä voi olla ihan no-no, mutta uskon, että vähänkään avarakatseisemmat yllättyvät iloisesti.”
Artisti ei näe tuntemattomuuttaan lainkaan heikkoutena kisassa.
”Altavastaajan paikka on paras, koska voin vain kivuta täältä ylös. Uskon, että aika ylös tulen pääsemäänkin.”
Finalistilla on vahva luotto biisiinsä, itseensä ja tiimiin ympärillään.
”On mielenkiintoista nähdä, miten korkealle pääsemme. Mukana on kuitenkin bändejä ja artisteja, jotka ovat niin sanotusti ravintoketjun huipulla, tai ainakin käyneet siellä. Mutta täältä mä tulen, koettakaa pysäyttää!”, Sene nauraa.
Jos mies päätyisi Euroviisuihin asti, hän lähtisi matkaan samalla asenteella kuin nyt: on vain voitettavaa.
”Se olisi taas uusi seikkailu, jos pääsisin sinne satojen miljoonien ihmisten eteen. Olisi hienoa viedä tämä show sinne, ja ehkä jopa remontoida sitä uusiksi.”
Sene ei aio pysähtyä, vaikka voittoa ei siunaantuisi.
”Siinä tapauksessa maailmanvalloitus saattaa lykkääntyä vähän, mutta kyllä se sieltä tulee!”
Uuden musiikin kilpailun finaali järjestetään 26. helmikuuta ja esitetään suorana lähetyksenä Yle TV1 -kanavalla.