Le Fvbelos etsii mielenrauhaa

Jatkoa Fabe ep:lle.

01.08.2020

Keväällä Fabe ep:n julkaissut Le Fvbelos on tuottelias. Artisti on julkaissut uuden singlen Mielenrauha, jolla esittelee aiempaa orgaanisemman puolen itsestään.

Henkistä tasapainoa tavoitteleva sanoma sopii sävellykseen mainiosti. Biisillä kuullaan akustista kitaraa, joka säestää muusikon tulkintaa.

Uransa varrella artisti on julkaissut rap-kappaleita ja vaikka herkkiä rnb-tulkintoja on aiemmin kuultu, niin näin puhtaan popikkaan lauluvetoisesti artisti ei ole vielä musiikissaan ammentanut. Uusi lähestymistapa ei varsinaisesti ole yllätys, koska artisti itse lähestyi asiaa Rumban haastattelussa näin:

”Supervoimani on ylivoimasesti minun muuntautumiskyky. En koe, että olen sitoutunut pelkästään yhteen genreen. Kaikki biisit on tehty sitä mukaa, miltä minusta tuntuu ja mitä elämässä tapahtuu.”

Koko haastattelun löydät täältä.

Mielenrauha-biisistä julkaistiin samalla Rasmus Purolan ohjaama video, jonka näet alta.

Lisää luettavaa