Legendaarinen radioääni hiljenee – Suomen tunnetuin metallitoimittaja Klaus Flaming jää eläkkeelle

Leppoisia eläkepäiviä!

22.12.2022

Klaus Flaming on tehnyt radiota viidellä vuosikymmenellä ja on kiistatta yksi kotimaisen rockin ja metallin tunnetuimpia ja merkittävimpiä toimittajia.

Oli muuten kerta jos toinenkin, kun Rumbankin verkkotoimittaja istui radion ääressä sormi kaksidekkisen kasettisoittimen rec-napilla odottamassa, josko sieltä tulisi just se Anthraxin I Am the Law -biisi tai vaikka mikä muu.

Nyt tiedote kertoo, että Flaming jää eläkkeelle ensi vuoden rypistyksen jälkeen.

”2023 tulee jäämään viimeiseksi Radio Rock -vuodekseni. Toki oma rockin kuunteluni ei siihen tule loppumaan, muuttaa vain muotoaan. Minulta on kysytty, että mitä aion sitten eläkkeellä tehdä. Olen vastannut, että en tässä vaiheessa tiedä, kun noin 35 vuoden ajan aina herättyäni, ei kestä edes viittä minuuttia, kun iskee tietoisuus siitä, että seuraava ohjelma on vielä tekemättä ja sen pitää olla valmis silloin ja silloin. Jos vaikka sitten eläkkeellä ei tarvitsisi niin miettiä sitä, mitä jostakin kappaleesta tarvitsisi ääneen sanoa. Vieroitusoireita odotellessa”, Klasu sanoo.

Klaus Flamingin radioura käynnistyi vuonna 1988 Yleisradiossa, aloittaen silloisen kakkosverkon rinnakkaisohjelmassa. Hän toimi Radiomafialla kanavan alusta loppuun asti ja jatkoi vielä YleX:llä valikoiden itse soitettavat musiikkikappaleet yli 800 lähetykseen.

Lisää luettavaa