Legendojen kesä 4/4: Dägä dägä, sanoi M. A. Numminen, mutta oliko siinä mitään järkeä?

Lyriikkablogin Legendojen kesä -sarja on saapunut päätökseensä, jossa käsittelyyn otetaan runoilija-muusikko M. A. Numminen.

 Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Helena Vapaa.

Kun kirjailija Anja Snellman sanoitti hiljattain kappaleen sosiaali- ja terveysalan kielenkäytöllä, hänen julistettiin mediassa ”tehneen M. A. Nummiset”. Tämä kertoo, kuinka voimakkaasti Numminen assosioituu yhä vieläkin absurdiin ja konteksteja yhdistelevään lyriikkaan.

Snellman-uutisessa viitattiin ensisijaisesti niihin Nummisen sanoituksiin, joissa hän ottaa jotakin virallista, tieteellistä tai muuten asiatekstillistä, ja muuttaa sen esityksessään humoristiseksi. Numminen on uransa varrella laulanut muun muassa YK:n ihmisoikeuksien julistusta (Kaikki ihmisolennot), David Humen filosofista tekstiä (Ne tieteet jotka käsittelevät), sekä hevosenpesuohjeita (Jenkka hevosen puhdistamisesta).

Jos et kummallakaan korvallasi kuule yhtään mitään
eli olet aivan umpikuuro niin
yksityisajokortin saat jos korvalääkäri
tarkastuksen jälkeen hyväksyy
ammattiajokorttia et täysin kuurona saa

Ajokortti ja kuulokyky
(Taisteluni, 1970)

M. A. Nummisen tekstit ovat aina tasapainoilleet runouden, huumorimusiikin ja perinnetietoisen laululyriikan rajamailla. Erityisesti hänen jazz-klassikoiden sanoituksensa ja lastenlaulunsa ovat suoraviivaisesti hauskoja.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Nummisen tuotannon mitään osaa voisi lukea samaan kategoriaan vaikkapa Sepi Kumpulaisen tai Jope Ruonansuun kanssa. Numminen ottaa tekemisensä vakavasti silloinkin, kun ne herättäisivät lievää huvitusta. Hassutkin tekstit sisältävät usein päteviä huomioita ja ajatuksia, joilla on muutakin arvoa kuin yksittäisten nauruntyrskähdysten aiheuttaminen.

Joskus kai jokaisen kunnonkin ihmisen mieli on matala
Jos mut on pettänyt ja kurjasti jättänyt ystävä katala
Silti en murjota huoneessa vaan koitan elellä toivossa
Niin kuin mopsi postikortissa

Aarteeni, juokaamme likööri
(Aarteeni, juokaamme likööri!, 1973)

Omalle sukupolvelleni Numminen tuli alunperin tutuksi Pedro Hietasen kanssa muodostamastaan Gommi ja Pommi -kaksikosta, ja sellaiset lastenlaulut kuin On sika kunnossa ja Kookospähkinä ovat kaikille tuttuja, puhumattakaan Minä soitan harmonikkaa -klassikosta, jota en edes tiennyt Nummisen suomentamaksi.

Mutta ennen lastenlauluaikojaan Numminen sai myös runsaasti kritiikkiä osakseen. Monia Nummisen kappaleita joutui soittokieltoon (mm. Nuoren aviomiehen on syytä muistaa ja Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa), eivätkä ne olleet mitään verrattuna legendaarisen Suomen Talvisota 1939-1940 -yhtyeen Underground-rockiin.

Vuonna 1970 päivänvalon nähnyt, radikalistinen albumi julkaistiin salanimillä, ja Numminen esiintyi muun muassa nimellä ”Oriveden kenkätehdas”. Salanimet olivat epäilemättä julkaisuaikanaan tarpeen, mutta tekstit ovat kieltämättä yllättävän tiukkoja myös nykypäivän perspektiivistä.

Tiilimurska alta häipyy. Säilän kalske korvaan tarttuu.
Lamaantuneen yhteiskunnan pierut haihtuu pois.
Pesäpallomailaan tarttuu rajuin ottein uudet miehet.
Kalman haju varmaan poistaa ryppynaamat vois.
Entäs sitten vanha lämsä? Puristaako kiukun karva?
Kyllä tietty pillun aate silloin kauneimpana sois.

Vihreä valta
(Underground-rock, 1970)

Runoilijana ja kirjailijanakin kunnostautunut Numminen on esittänyt musiikin tahtiin myös useampia runojaan, joista kiistatta tunnetuin lienee Dägä dägä. Kauneimmat runot -kokoelmassa vuonna 1970 alunperin julkaistu runo on omituinen julistus, josta on hankala sanoa, mistä siinä on kysymys.

Ihmiselle kaikkein tärkein maailmassa on dägä.
Dägä dägä, dägä dägä, dägä dägä, dägä dägä.

Ystävän jos tahdot saada, lähesty ja sano: ”Dägä.”
Dägä dägä, dägä dägä, dägä dägä, dägä dägä.

Dägä dägä on nerokas teksti jo monitulkintaisuutensa puolesta. Dadan ja surrealismin hengessä dägän voi ymmärtää merkityksettömänä ilmaisuna, jonka voisi korvata millä tahansa (tai ei millään), mutta samalla runo viittaa paikoin suoraan rock-musiikkiin: ”Rockin isku pulmat ratkoo, dägä soi, dägä soi.” Ehkäpä dägä on jokin muodoton, nimetön tunne, joka voisi valloilleen päästyään pelastaa maailman?

Vihollinen isänmaassa, hyppää esiin, huuda: ”Dägä!”
Dägä dägä, dägä dägä, dägä dägä, dägä dägä.

Dägä dägä

Kun Nummisen tuotantoa täten tarkastelee, tekee helposti mieli kysyä: Onko tässä mitään järkeä? – Ainoa kelvollinen vastaus kuuluu: Tarvitseeko siinä olla?

Nummisen edustaman absurdismin voi ymmärtää nimenomaan taisteluna järjellisyyden vaatimusta vastaan. Kaikessa ei tarvitse olla pointtia, mutta se ei tarkoita, etteikö sillä olisi jotakin arvoa. Nummisen kohdalla jo pelkästään teosten ainutlaatuisuus tekee niistä huomattavia ja taiteellisesti merkittäviä.

Tästedes sinä olet oleva hevonen
ihmisten palvelija ja leikkitoveri
he tulevat ratsastamaan selässäsi
ja käyttämään sinua hyväkseen monin eri tavoin

Tästedes sinä olet oleva hevonen
(In Memoriam, 1967)

Vaikka M. A. Nummisen vaikutus ei ole nähtävissä valtavirrassa samoin kuin sukupolvensa suurien rock-ikoneiden, elää hänen tyylinsä undergroundissa. Esimerkiksi jo lopettaneen Kuolleet intiaanit -yhtyeen tai nerokkaan Kuha.n ilmaisussa on selkeää nummismaisuutta. Jälkimmäinen esimerkiksi luettelee Fiktiota vastaan -kappaleissaan triviaalitietoja, kuten saksankielen prepositioita ja viisiottelun lajeja, mikä olisi sopinut myös Nummisen repertuaariin.

Lopuksi lienee aiheellista huomauttaa, että Numminen on ansioitunut myös käännöskappaleissaan, jotka hänen omintakeinen tulkintansa saa kuulostamaan lähes itsenäisiltä biiseiltä. Esimerkiksi I’ve Got a Lovely Bunch of Coconuts taipui hänen käsissään Kookospähkinäksi, jossa kyseistä hedelmää yritetään monin keinoin särkeä, ja Baccaralta lainattu Yes sir, olen boogie kääntyi useammallekin kielelle. Molemmat mainitut ovat sangen vapaita käännöksiä, mutta etenkin jälkimmäinen on tunnelmassaan uniikki.

Mister, tunnen katseessasi paineen
niinpä mietin, etkö tiedä mitä teet
Ehkä tahdon säilyttää mun maineen
Sen rippeet vainen sä katsot mihin meet

Yes sir, osaan boogien
siitä vaikka vedon lyön
Olen boogie, boogie boogie
koko yön

Yes sir, olen boogie
(M.A. Numminen Goes Tech-No – En tahdo olla prinsessa, 1995)

M. A. Nummisen luotsaama Uusrahvaanomainen Jatsiorkesteri konsertoi lokakuussa Keravalla, Hämeenlinnassa, Porissa ja Helsingissä.

Legendojen kesä -sarjan aiemmat tekstit:
1/4: Patti Smith
2/4: Hector
3/4: Neil Young