Helsinkiläisen Lepakkomies-ravintolan linjanvetoihin liittynyt jännitysnäytelmä on tullut päätökseensä – toivottavasti.
Teksti: Saku Schildt, kuva: Lepakkomies
Koko vuoden jatkunut kuhina Helsingin Kalliossa sijaitsevan Lepakkomies-ravintolan ympärillä on saavuttanut jälleen yllättävän käänteen: punkbändien vakiopaikan ohjelmapäälliköksi palaa sittenkin vanha tuttu Ville Metsola.
Ensin vuoden alussa huhuttiin ravintolan myymisestä, joka pian tapahtuikin. Seuraavaksi bändibuukkaajana kunnostautunut Metsola ilmoitti saaneensa uudelta johtoportaalta tylysti lähtöpassit, ja jyrkän linjan punkkarit kaavailivat jo ravintolalle boikottia. Sitten äimisteltiin, kun metsolaksi metsolan paikalle kiinnitettiin tuntematon 22-vuotias britti Chris Wight, joka kaavaili laajentavansa Lepakkomiehen musiikkilinjaa punkista indierockiin ja reggaeen.
Nyt vuorostaan palataan takaisin lähtökuoppiin. Mitenkäs tässä näin kävi?
”Uudet omistajat soittivat minulle ja sanoivat, ettei homma toiminut uuden kaverin kanssa. Neuvottelukierroksen jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen, ja nyt voin alkaa taas hoitaa hommia”, Metsola kertoo.
”Tällä kertaa omistajat eivät yrittäneet kikkailla liksan kanssa, vaan kysyivät vain, minkälaisen palkan haluan ja sanoivat sitten että ok. Nyt onkin hyvät fiilikset lähteä hommiin. Viikon verran asiasta keskusteltiin, ja kun paikkaan on suunnitteilla kaikenlaista remonttia ja parannusta, on hyvä jatkaa siitä mihin jäätiin.”
Metsola kertoo, että Lepakkomiehen linja bändibuukkausten suhteen tulee jatkumaan samanlaisena kuin se oli ennen tämän vuoden poukkoilua: punk, heavy, rock, no wave ja muut samaan metelöivään kategoriaan niputettavat musiikkityylit ovat vastedeskin pääosassa.
”Kallion seudulla on libertet ja pacificot, jotka hoitavat hyvin indien, reggaen ja kokeellisemmat jutut. Kyllä minua kiinnostaa ottaa keikalle muutakin kuin punkia, mutta kokemuksesta tiedän, millainen musiikki vetää jengiä. Indierock ei vain ole syystä tai toisesta koskaan toiminut Lepakkomiehessä.”
Metsola alkaa buukata bändejä heinäkuun alusta, siihen asti toimitaan Wightin kasaaman ohjelman varassa. Ravintolassa on siis parin kuukauden ajan totuttua kirjavampi tarjonta, mutta keskikesästä eteenpäin tyyli palaa entisenlaiseksi.
”On aika lailla töitä edessä, ihan jo pr-puolellakin. Hyvän aikaa on menty aikamoisen epätietoisuuden kanssa. Välillä ravintolassa oli kaksi meiliosoitetta, joihin bändit saivat lähettää keikkakyselyjä, ja tulevia keikkoja ei näemmä ole mainostettu netin perusfoorumeilla”, Metsola sanoo.
”Nyt täytyy saada tieto leviämään, että olen taas kuvioissa, jotta jengin luottamus palaisi. Vaadin myös neuvotteluissa, että esimerkiksi bändien kaljaedut täytyy säilyttää, ne ovat kuitenkin hyvä keino pitää soittajat tyytyväisinä.”
Entä miten tilanteen näkee Chris Wight? Mitä oikein tapahtui?
”Minulle tarjottiin toista työtä Helsingin ulkopuolelta. Lepakkomiehestä ei pystytty tarjoamaan parempaa diiliä, ja olisi ollut liian suuri vaiva hoitaa molempia pestejä. Saatan kyllä olla mukana tuomassa isompia bändejä keikalle Lepakkomieheen vastaisuudessakin, tästä keskustellaan parhaillaan”, Wight kirjoittaa sähköpostitse.
”Omistajanvaihdoksen myötä Lepakkomieheen on tullut paljon hyvää. Juomien hintoja on jo tarkastettu ja pintaremonttia suunnitellaan, joten uskon, että ravintolan tulevaisuus on hyvissä käsissä. Vähän harmi, kun toimeni ohjelmapäällikkönä jäi niin lyhyeksi, mutta minkäs teet, kun oli mahdollisuus parempaan sopimukseen muualla. Uusi johto saa kuitenkin täyden tukeni tavoitteissaan.”
Loppu hyvin, kaikki hyvin – vai onko tämä loppu sittenkään? Ravintolassa on tapahtunut nyt niin paljon jyrkkiä muutoksia suunnasta toiseen, että vähän mietityttää, voiko tilanne olla taas kuukauden päästä kääntynyt ylösalaisin.
”No, eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Olen kyllä sanonut, että minulle täyty antaa nyt riittävästi aikaa normaalin tilanteen palauttamiseksi. Nyt näyttäisi siltä, että tällä paletilla mennään”, Metsola sanoo.
Yhteydenotot Lepakkomieheen tulee tehdä osoitteeseen lepakkomieslive@gmail.com