Levy-yhtiö Soliti esitteli uuden artistikiinnityksensä – Elektronista musiikkia indierock-talliin

03.10.2014

Levymerkki Soliti on tehnyt uuden kiinnityksen. Uusin artistitulokas on nimeltään Oceans.

Oceans on vasta 19-vuotiaan nuoren Efe Tekkanatin projekti, joka lähti punkista ja eteni elektroniseen musiikkiin. Aiemmin BlindSide-punkbändissä vaikuttanut Tekkanat kokeili soveltaa bändissä oppimiaan biisinkirjoitustaitoja muunlaiseen musiikkiin ja alkoi tehdä lyhyitä elektronisen musiikin kappaleita.

Oceansin tyyliin kuuluvat rytmikäs rumpukomppi ja erilaiset kuulaat lauluosuudet looppeineen.

Kuun vaihteessa ilmestyvällä ep:llä kuullaan Oceansin omien kappaleiden lisäksi cover-versio Metronomyn kappaleesta I’m Aquarius.

Oceans-ep ilmestyy 31. lokakuuta. Ep:n kappalelistaus on seuraava:

1. I’m Telling You
2. Honest
3. I’m Aquarius
4. Take the Chance

Kuuntele Oceansin Honest alta.

Lisää luettavaa