Entinen Red House Painters -laulaja ja nykyinen Sun Kil Moon -tunnelmoija konsertoi soolona Kuudennella linjalla 3. elokuuta.
Kuva: Fullsteam
Folkin osakkeet huitelevat huimissa korkeuksissa, minkä keikkajärjestäjätkin ovat hyvin haistaneet.
Maanantaina infottiin Low’n ja Josh T. Pearsonin yhteiskeikasta, eikä festaririntamakaan juuri klubitarjonnan rinnalla kalpene. Ruisrockia tähdittävät Fleet Foxes ja Isobel Campbell & Mark Lanegan, ja Flow’ssa nähdään Iron & Wine sekä Midlake.
Nyt tiedote kertoo, että 2000-luvun laulaja-lauluntekijä-skenen edelläkävijöihin lukeutuva Mark Kozelek saapuu Suomeen. Vaihtoehtorockin voimin Red House Paintersissa esille nousut ja myöhemmin aavemaista akustista tunnelmointia Sun Kil Moon -nimellä julkaissut Kozelek esiintyy Helsingin Kuudennella linjalla elokuussa. Edellisen kerran Kozelek vieraili Suomessa vuonna 2005 Nosturissa.
Jean Ramsay palkitsi Sun Kil Moonin viimeisimmän Admiral Fell Promises -albumin (2010) neljällä tähdellä ja kehui, miten ”Admiral Fell Promises olisi jo instrumentaalilevynäkin upea, mutta sanoitusten makaeankirpeä nostalgisuus ja Kozelekin usvamainen ääni nostavat sen vieläkin korkeamalle.”
Liput keikalle maksavat 15 euroa, ennakkomyynti alkaa 16.5. Tiketissä.