Loasteeze julkaisi kappaleen, joka pyhittää lepopäivän itse kullekin – mukana Tapani Kansalainen

Mörssin julkaisemassa Sunnuntai-biisissä kuuluu rento saksofoni ja armollinen vertaistuellisuus.

04.12.2021

Suomiräpin työmyyränä, eli aktiivisena tuottajana sekä taitavana levynpyörittäjänä tunnettu Loasteeze julkaisi eilen uuden kappaleen, jolla vierailee Tapani Kansalainen. Mörssin julkaisema Sunnuntai on oodi viikon päätöspäivälle, johon jokaisella meistä lienee enemmän tai vähemmän henkilökohtainen suhde. Oli kyseinen suhde sitten enemmän vihaan tai rakkauteen taipuvainen, tarjoavat Loasteeze ja Tapani Kansalainen tarttumapintaa kumpaankin mielentilaan: kappaleessa nimittäin käsitellään kyseistä viikonpäivää monipuolisesti niin biitin luoman tunnelman kuin sanoitustenkin puolesta.

“Olemme tunteneet Tapsan kanssa pitkään, joten oli luonnollista tehdä biisi yhdessä”, Loasteeze kertoo Rumballe. “Olen myös pitkään halunnut tehdä musiikkia juuri hänen kanssaan.”

“Prosessi meni suhteellisen hyvin: alun perin Sairas T:n piti laulaa kertsi, mutta se viivästyi sen verran, että kappale ei enää ehtinyt mukaan kesäkuun alussa julkaistulle Työmyyrä ep:lle, kuten oli tarkoitus. Sen takia päätin julkaista biisin & Friends 2 -levyn singlenä. Kun sitten nauhoitimme kappaletta Tapani Kansalaisen kanssa uudestaan, sain idean kertosäkeeseen, ja sellaisena se päätyi lopulliseen versioon”, Loasteeze kertaa prosessin kulkua.

Sunnuntai-kappale on armollisuudessaan lohdullinen, vaikka biisissä ehditäänkin käydä läpi erilaisia ahdistuksen lähteitä työstressistä krapulaan ja rahapulasta syväjäässä jumittavaan pääkoppaan. Kenties juuri kappaleen rehellisyys ja vertaistuellinen aspekti tekevät siitä niin mielekkään kuunneltavan. Tieto siitä, ettei ole ainoa ihminen planeetalla, joka kamppailee aikuisuuteen kuuluvien askareiden kanssa, on yllättävän huojentava. Kun vielä Loasteezen lämmin ja melodinen biitti levittää kuulijan ylle hyväntahtoisuuden ihmeitä tekevää taikapölyä, ollaan antoisan kokonaisuuden äärellä.

“Sunnuntain tunnelmallinen saksofoni takaa takuuvarman rennon fiiliksen kuulijalle. Kappale sopii jokaisen sunnuntaihin. Biisiä voi kuunnella darrapäivää viettäessä, tai vaikkapa roadtripillä perheen kanssa”, Loasteeze tiivistää.

Loasteeze julkaisi viime vuoden lopussa debyyttilevynsä, jolle on tulevaisuudessa odotettavissa jatkoa. Syksyllä artistilta ollaan muun muassa kuultu yhteistyöbiisi brooklyniläisduo Smif-N-Wessunin kanssa. Tapani Kansalainen taas on kunnostautunut viime aikoina osana Poliisi-trioa, johon kuuluvat myös Heikki Kuula sekä Kreivi.

Kuuntele Sunnuntai-biisi alta!

Lisää luettavaa