Lupaavaa uraa rakentava r&b-artisti on uudella julkaisullaan brutaalin rehellinen – ”Tämä biisi kertoo tositarinan ajanjaksosta, jolloin mulla vihdoin päättyi toksinen suhde”

Senya on nyt edellistä kappaletta huomattavasti dynaamisempi.

23.07.2022

Debyytti-ep:nsä alkuvuodesta julkaisseelta Senyalta ilmestyi eilen toinen single tulevalta kokopitkältä. Kommunikaatiotaidot on tinkimätön ja vakuuttava kokonaisuus, joka näyttää Senyasta terävämmän puolen verrattuna toukokuussa ilmestyneeseen melodisempaan ja tunnelmallisempaan singleen.

Siinä missä kyseisessä Pois tieltä -biisissä oltiin toiveikkaan ihastuneita, nyt ollaan aivan vastakohtaisten tuntemusten äärellä. Tyylikkäästi brutaaliinkiin rehellisyyteen äityvässä kappaleessa annetaan tunnetaitojen puolesta kyvyttömälle ex-kumppanille henkistä piiskaa, jonka tähtäimenä on saada tyypille viesti perille tulevaisuutta varten: opettele kommunikoimaan, ole suora, äläkä vehkeile.

Danitellon ja OP Vuorisen tuottama kappale tarjoaa loppupuolella biitin puolesta yllätyksen, joka viimeistelee mehukkaasti jo valmiiksi rajummanpuoleisesti värähtelevän kokonaisuuden.

”Kommunikaatiotaidot-kappale syntyi kuin itestään, kun tulin skidisti in my feelings studiolle ja aloin purkaa sitä mun muistiinpanoihin”, Senya sanoo. ”Tämä biisi kertoo tositarinan mun elämän ajanjaksosta, jolloin mulla vihdoin päättyi toksinen suhde. Jos sä kuuntelet tarkkaan, sä kuulet tapahtuneen kaikki tarvittavat yksityiskohdat.”

Viime vuoden loppupuolella Rumban haastattelussa Senya totesi: ”Uskon, että suomi-r&b tulee vielä olemaan isossa osassa tätä geimiä ja haluan edesauttaa siinä. R&b on ollut pitkään vaan jenkkiartistien juttu ja vaikka on osaavia tekijöitä, niin Suomessa se on esillä vielä suhteellisen vähän.” Lue koko haastattelu täältä.

Kommunikaatiotaidot-biisin voit kuunnella alta.

Lisää luettavaa