Maailma kylässä -festivaali muuttaa Suvilahteen ja hakee uutta nimeä

Maailma kylässä muuttuu.

27.04.2020

Maailma kylässä -festivaali uudistuu ensi vuodesta alkaen.

Maailma kylässä -festivaali myös muuttaa Suvilahden tapahtuma-alueelle sekä kirkastaa konseptiaan. Osana muutosta festivaali avaa nimikilpailun, jolla haetaan ideoita tapahtuman uudeksi nimeksi.

Festivaali järjestetään toukokuun viimeisenä viikonloppuna, 29.–30. toukokuuta 2021.

Aiemmin festivaalia on vietetty Kaisaniemen puistossa. Kaisaniemen puisto on menossa kuitenkin remonttiin.

”Saimme siitä hyvän sysäyksen festivaalin uudistamiselle. Olemme jo pitkään kaivanneet monipuolisempia sisätiloja, joita Suvilahdessa on tarjolla. Tunnettu tapahtuma-alue antaa varmasti erinomaiset puitteet uudistuvalle Maailma kylässä -festivaalille”, kertoo festivaalin viestintä- ja varainhankintapäällikkö Nelli Korpi.

Maailma kylässä -festivaali järjestettiin ensimmäinen kerran 25 vuotta sitten.

Nimikilpailun palkintona on Pelago-polkupyörä, joka annetaan voittajaehdotukselle tai arvotaan kaikkien kommentoijien kesken, mikäli ehdotusten perusteella ei valita uutta nimeä. Yleisökysely ja nimikilpailu päättyvät 24.5. Kilpailuun voi osallistua festivaalin sosiaalisen median kanavissa, kyselyn verkkolomakkeella ja sähköpostilla.

Lisää luettavaa