Maailman kenties pahamaineisimman elokuvan eli Cannibal Holocaustin ohjaaja Ruggero Deodato on kuollut

Lepää rauhassa.

29.12.2022

Italialainen elokuvaohjaaja Ruggero Deodato on kuollut 83-vuotiaana.

Deodato tunnetaan parhaiten legendaarisesta Cannibal Holocaust -elokuvasta. Vuonna 1980 ilmestynyt leffa aiheutti ilmestyessään valtaisan kohun. Se kiellettiin lukemattomissa maissa, sillä siinä nähtyjen kidutus- ja kannibaalikohtauksien uskottiin olevan aitoja. Näin ei ollut, mutta kohu kiersi maasta maahan, ja Suomessakin koulun pihoilla huhuiltiin ”maailman rankimmasta elokuvasta”.

Deodaton muita tunnettuja elokuvia ovat muun muassa vuonna 1987 ensi-iltansa saanut Barbaarit, Talo puiston laidalla (1980) sekä Kuvaa ja Pakene! (1985).

Lisää luettavaa