New Yorkin legendaarinen Magic Shop Recording Studio on lopettanut toimintansa, raportoi NME. Studio tiedotti asiasta julkisesti jo helmikuussa, ja viime keskiviikkona 16. maaliskuuta studio oli viimeistä päivää käytössä.
28-vuotiaana kuopattu Magic Shop oli suosittu monien muusikoiden keskuudessa. David Bowie äänitti studiossa viimeiset kaksi albumiaan, ja hänen ohellaan muun muassa The Rolling Stones, Lou Reed, Coldplay, Arcade Fire ja Sonic Youth ovat äänittäneet studiossa.
Studio oli mukana myös Foo Fightersin vuoden 2014 Sonic Highways -dokumenttisarjassa, ja yhtye äänitti samannimisen albuminsa I Am a River -kappaleen studiossa. NME:n mukaan Dave Grohl yritti myös pelastaa studion ostamalla sen itselleen, mutta diili ei sitten onnistunutkaan syystä, jota osapuolt eivät lakiseikoista johtuen ole paljastaneet julkisesti.
Syyt studion sulkemiselle ovat taloudelliset, ja omistaja Steve Rosenthal on maininnut muun muassa ”keskiluokkaistumisen” keskeiseksi syyksi sulkemisen taustalla. Rosenthalin mukaan Grohlin ostoyritys oli heidän suunnitelmansa studion pelastamiseksi, ja sen epäonnistuttua studiota on turhaan yritetty pyörittää entiseen malliin.
”En halua myydä tavaraa kuukaudesta toiseen vain pitääkseni sen toiminnassa,” Rosenthal kertoo studiosta. ”Tein siitä muutaman kuukauden ja se vaan tuntuu väärältä. Tuntuu siltä, että yritän vain paeta väistämätöntä.”
Alta näet Rosenthalin helmikuisen Facebook-ilmoituksen studion sulkemisesta.
CLOSING TIMEAfter an amazing 28 year run, I will have to close The Magic Shop Recording Studio. March 16, 2016 will be…
Julkaissut The Magic Shop Recording Studio 22. helmikuuta 2016