Menehtyneen räppärin äiti taistelee yhä oikeudessa – väittää managerin pakottaneen huumeidenkäyttöön

Lil Peepin kuolemasta väännetään peistä oikeussalissa.

23.05.2021

Räppäri Lil Peep (oikealta nimeltään Gustav Elijah Åhr) kuoli keikkabussiin vuonna 2017. Räppärin kuolinsyyksi diagnosoitiin lopulta fentanyylin ja Xanaxin yhdistelmä.

Lil Peep oli kuollessaan vain 21-vuotias.

Lil Peepin äiti Liza Womack haastoi poikansa managerointitiimin oikeuteen vuonna 2019. Äidin mukaan Lil Peepin manageriporras oli vastuussa hänen poikansa kuolemasta.

Syytteiden mukaan Lil Peep sanoi useaan otteeseen managereilleen ja kiertuehenkilökunnalle, ettei halua esiintyä. Äidin syytteiden mukaan manageritiimi kuitenkin pakotti Lil Peepin lavalle ilta toisensa jälkeen välittämättä tämän fyysisestä tai henkisestä hyvinvoinnista.

Lil Peepin asioita hoitanut First Access -manageritoimisto on kiistänyt syytteet. Sen mukaan Lil Peepin kuolema oli hänen itsensä aiheuttama.

”Herra Ahr oli aikuinen. Hän päätti käyttää huumeita, ja ne veivät hänen henkensä”, First Accessin tiedote kertoi.

Äidin mukaan Lil Peep kertoi managereilleen 24 tuntia ennen kuolemaansa, ettei halua esiintyä. Syytteiden mukaan manageriporras kertoi räppärille, että tämän olisi tultava kipeäksi, jotta keikka voitaisiin peruuttaa ja vakuutus korvaisi välistä jääneen keikan. Äidin mukaan kiertuemanagerit syytivät Lil Peepille Xanaxia ennen kuin tämä kertoi keikkapaikan järjestäjille, että on liian kipeä esiintyäkseen.

Lil Peep kuitenkin itse julkaisi sosiaalisessa mediassa videon, jossa näyttää ottavan Xanaxia omasta tahdostaan. Kiertuemanagerit myös ottivat yhteyttä keikkapaikkaan ja sanoivat, että keikka heitettäisiin sovitulla tavalla.

Lil Peep kuoli keikkabussiin vain hetki ennen kuin hänen oli määrä astua lavalla Tusconissa Arizonassa.

Oikeuden päätös syytteiden suhteen saadaan marraskuussa tänä vuonna.

Lisää luettavaa