Mew saapuu esittämään 15 vuotta täyttävän klassikkolevynsä Suomeen

And the Glass Handed Kites soi kokonaisuudessaan Helsingissä.

Mew And the Glass Handed Kites -albumin kansi.

Mew julkaisi And the Glass Handed Kites -albuminsa syksyllä 2005. Tanskalaisyhtyeen nelosalbumi sai ylistävän vastaanoton mediassa, nousi Suomen virallisen albumilistan neljännelle sijalle, toi bändille neljä palkintoa Danish Music Awardsissa ja vei kokoonpanon kiertueelle miltei kahdeksi vuodeksi.

Albumin 15-vuotisjuhlavuotta vietetään juhlakiertueen merkeissä: Mew soittaa And the Glass Handed Kitesin alusta loppuun myös Suomessa. Konsertti järjestetään Helsingin Kulttuuritalolla 14. toukokuuta 2020. Liput maksavat 29,50–45,50 euroa ja niiden myynti alkaa 7. syyskuuta Ticketmasterissa.

”Kertaakaan levyn julkaisun jälkeen emme ole yrittäneet soittaa kappaleita samalla tapaa samassa järjestyksessä livenä. Ensi vuonna aiomme yrittää”, laulaja Jonas Bjerre kommentoi.

Vuosipäivän lähestyessä yhtye työstää albumin uutta erikoisversiota, jonka tarkemmat tiedot julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.

Kiertueella kuullaan lisäksi harvoin kuultuja albumin sinkkujen b-puolia sekä fanien suosikkeja bändin koko tuotannosta.

”Joitakin kappaleita emme ole soittaneet koskaan aikaisemmin livenä, joten olemme todella innoissamme!”, Bjerre sanoo.

Mew (DK)
To 14.5.2020 Kulttuuritalo, Helsinki
Liput 29,50–45,50 €