Mikään ei tunnu missään, mutta tuntuuko Oden uutuuskappale?

Uutta Odea, mutta tuntuuko se missään?

11.02.2018

Ode starttaa vuoden 2018 myös soolomateriaalin voimin ja siitä Ei tunnu missään on ensimmäinen näyte. Kappale itsessään on Odelle hyvin tuttua vikkelää riimittelyä, jota on mukava kuunnella.

Ode on julkaissut jo useamman singlen, joten kenties tältä vuodelta voisi odottaa koko pitkää.

Ennen mahdollista levyä suosittelemme kokeilemaan vaaratonta ihmiskoetta, eli kuuntelemaan Oden uuden kappaleen. Biisin kuuntelemalla selviää, tuntuuko kappale sinussa missään. Toivottavasti käy toisin kuin kappaleen nimessä.

Kuuntele biisi alta. Lisää Odesta löydät jutun alta.

Lisää luettavaa