Mikael Gabriel julkaisi uuden, Tokiossa kuvatun videon: ”Jetlag ja hyvin intensiivinen aikataulu loivat tekemiseen sopivan sumun”

Mikael Gabrielin uusi video on kuvattu Tokiossa.

11.03.2020

Mikael Gabriel on julkaissut uuden videon kappaleeseen Löytäjä saa pitää. Biisi julkaistiin viime lauantaina suoratoistopalveluissa, ja esimerkiksi Spotifyssa sillä on jo yli 140 000 kuuntelukertaa. Rumban Tuomas Aflechtin analyysin kappaleesta löydät täältä.

Nyt biisistä on julkaistu video. Videon on ohjannut Viivi Huuska. Kappale sai alkunsa viime kesänä Tokiossa, jonne Mikael palasi tammikuussa Huuskan kanssa.

Kaupunki on muodostunut Mikaelille tärkeäksi paikaksi, ja osa tulevasta albumista on äänitetty siellä.

Ennen Japaniin lähtöä Viivi ja Mikael kävivät Mikaelin elämästä henkilökohtaisia keskusteluita, joiden pohjalta Viivi alkoi käsikirjoittaa videota.

Viivi Huuska kertoo videon teosta seuraavaa:

”Kohtelin Mikaelia alusta asti ennen kaikkea näyttelijänä, mikä tietyllä tavalla vapautti tekemistä. Uskalsin pyytää, koska tiesin, että hän pystyy siihen. En vieläkään tiedä kuinka paljon se toimi hänellä työkaluna ja kuinka paljon kyseli oli aitojen tunteiden näyttämisestä. Eikä mun tarvitsekaan tietää”, Huuska kertoo ja jatkaa:

”Videon kuvaaminen Tokiossa tuntui unelta. Jetlag ja hyvin intensiivinen aikataulu loivat tekemiseen sopivan sumun. Teimme yhteistyötä tokiolaisen tuotantoyhtiö Mr + Positiven kanssa. Vastaava tuottaja Peter Grasse oli koonnut upean työryhmän, joka mahdollisti helpon työskentelyn.”

Lisää luettavaa