Mikäli olet aina halunnut laittaa 80-luvun glamrokkareiden albumin kansikuvitusta klitoriksen päälle on nyt sinun onnenpäiväsi

Surisee, surisee kassissa.

Mötley Crüe on heittänyt hynttyyt yhteen Lovehoney-nimisen seksileluvalmistajan kanssa. Syyskuussa onkin oikea onnen päivä kaikille niille, jotka ovat aina halunneet herättää seksielämäänsä henkiin yhtyeen kansikuvituksen avulla.

Bändin nimissä valmistetaan markkinoille nimittäin vibraattoreja, joiden koristeluna on kuvitusta yhtyeen levyjen kansista. Pakettiin kuuluu neljä vibraattoria, mutta suristimia voi toki ostaa myös yksittäisinä kappaleina.

Lovehoneyn edustajan mukaan vibraattorit on pääsääntöisesti tarkoitettu rockfaneille, mutta niistä voivat nauttia nekin, jotka eivät Mötley Crüen musiikista suuremmin perusta.

motikät

Lisää luettavaa