Tomahawk ja Omar Rodríguez-Lópezin johtama Bosnian Rainbows tähdittävät kokeellisen rockin iltamaa syyskuussa.
Kuva: Live Nation
Kymmenen vuoden keikkailutauolta palaava, Mike Pattonin luotsaama Tomahawk esiintyy Helsingin The Circuksessa keskiviikkona 4. syyskuuta.
Pattonin, Duane Denisonin (The Jesus Lizard), Trevor Dunnin (Melvins) sekä John Stanierin (Helmet, Battles) muodostama yhtye julkaisi tammikuussa neljännen albuminsa Oddfellows, joka oli samalla bändin ensimmäinen levyjulkaisu kuuteen vuoteen.
Tomahawkin lämppärinä esiintyy The Mars Volta- ja At the Drive-In -kitaristi Omar Rodríguez-Lópezin uusi yhtye Bosnian Rainbows.
Kesäkuussa debyyttilevynsä julkaisevassa yhtyeessä soittavat Rodríguez-Lópezin lisäksi Le Butcherettes -yhtyeen solisti Teri Gender Bender, kosketinsoittaja Nicci Kasper sekä myöskin The Mars Voltan riveissä soittanut Deantoni Parks.
Liput keikalle maksavat 39 euroa, lipunmyynti alkaa maanantaina 29. huhtikuuta Tiketissä.