Millenniaalit pääsivät ääneen Sannin uudella musiikkivideolla – katso se tästä

Yksinäinen milleniaali piirtyi videolle.

Viivi Huuska

Sannin uuden Trippi-albumin avaava Yksinäinen milleniaali on saanut oman musiikkivideon. Tuotantoyhtiö MJÖLKin toteuttama video rikkoo perinteisen musiikkivideon kaavaa mukaan sisällytetyillä haastattelupätkillä, joissa eri taustaiset millenniaalit avaavat samaistuttavia ajatuksiaan tämän ajan hengestä. Sanni on kuvaillut videon lopputulosta seuraavasti:

”Yksinäinen milleniaali -video kuvittaa täydellisesti ajatukseni biisin takana ja vahvistaa ajatustani siitä, etten ole niiden kanssa yksin. Uskon, että useimmat ovat tässä ajassa ihan yhtä kaaoksessa, vaikka ulospäin asiat näyttäisivät olevan järjestyksessä. On liian helppo uupua yrittämisen ja riittämättömyyden alle ja unohtaa omat rajat, kun ”aina on joku joka jaksaa enemmän”. Valheellinen uskomus siitä, että rakkaus ja hyväksyntä pitäisi ansaita teoilla, on ajanut etsimään ratkaisua pohjattomaan tyhjyyteen kaikkialta muualta kuin sieltä mistä sen löytää. Vaikka se on välillä haastavaa sisäistää, niin uskon kuitenkin vahvasti siihen että kaikki ovat jo syntymästään saakka arvokkaita ja rakastettuja, ilman mitään extraa. Niin me milleniaalit, kuin kaikki muutkin täällä.”

Katso kappaleen musiikkivideo alta. Rumban arvion kesällä julkaistusta albumista voi puolestaan lukea tästä.