Sanni laulaa yksinäisyyden tunteesta ja kertoo uudesta levystä

Hei kevät -single ilmestyi.

03.05.2019

Sanni julkaisi tänään Hei kevät -nimisen singlen. Se ennakoi Trippi-albumia, joka ilmestyy 28. kesäkuuta.

Hei kevät on jatkoa viime vuonna julkaistuille Jurekin tuottamien singlejen sarjalle: Pornoo, Jacuzzi, Sit ku mä oon vapaa, Kaunis koti ja Dracula. Näin artisti itse kertoo biisistä:

”Hei kevät on biisi, joka syntyi viime keväänä kirjoitusreissulla sellaisesta kummallisesta kosmisen yksinäisyyden aiheuttamasta haikeudesta, joka valtaa mut aina tähän aikaan vuodesta. Voisin selittää biisin auki, mutta ehkä se saa tällä kertaa avata itse itsensä. Kaikki ei oo pään sisällä aina vältsii ihan sitä mitä antaa itsestään ulospäin. Tässä vähän mun mielenmaisemaa siitä.”

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa