Muistokirjoitus: Ylivertainen poptulkitsija on poissa – Marie Fredrikssonin kirkas ja lämmin ääni kasvatti sukupolven popfaneja

Roxetten keulakuva oli lempeä ja maanläheinen supertähti, jonka merkitystä ysärisukupolven kasvuympäristössä ei välttämättä ole tajuttu tarpeeksi korostaa.

AOP

Abba lopetti vuonna 1982, mutta ehti jättää ruotsalaiseen popmusiikkiin kadehdittavan perinteen: musiikista tehdään lähtökohtaisesti kansainvälistä. Halmstadin pienistä muusikkopiireistä ponnistaneen Gyllene Tiderin työtä jatkoivat jo esikoisalbumillaan Het vind (1984) sooloartistina suosioon noussut Marie Fredriksson ja Per Gessle englanniksi nimellä, jonka he ottivat Dr. Feelgoodin kappaleesta Roxette (1975). Molempien silmissä siinsi kansainvälinen suosio, mistä kertoo etenkin Look Sharp! -kakkosalbumin (1988) hittisingle Dressed for Success.

Roxetten ensimmäinen single Neverending Love nousi heti hitiksi Ruotsissa. Yhtye oli popin pienen suurmaan vastine Eurythmicsin ja The Human Leaguen kaltaisille miehen ja naisen muodostamille kokoonpanoille.

Vaikka Gessle teki suurimman osan yhtyeen kappaleista, sen tähtenä loisti luontevasti tähden roolin ottanut upeaääninen Fredriksson, jonka tyyli muistutti suuresti Annie Lennoxin androgyynia dramaattisuutta, mutta oli rahtusen hempeämpi. Hän lauloi suurimman osan Roxetten balladeista, jotka vaihtelivat Listen to Your Heartin (1988) paatoksesta hänen itse kirjoittamansa Watercolours in the Rainin (1991) äärimmäiseen herkkyyteen ja kauneuteen.

Nopeammissa Gesslen johtamissa tai duetoiksi kirjoitetuissa Roxette-kappaleissa hän tulee sivuosassakin esiin ylväästi kuin valtakuntaansa tarkkaileva draamakuningatar: kuunnelkaa vaikka The Lookin (1988) laulatukset tai höpsö June Afternoon (1995), jolla Fredriksson vain c-osassa luettelee mitä hän pittoreskissä alkukesän miljöössä havaitsee: taiteilijan, oravia ja punaisia ilmapalloja, ja varastaa silti koko biisin.

Gesslen pophitit ovat aina olleet täysin häpeilemättömiä (kuka muu kirjoittaisi sydäntäsärkevän slovarin nimeltä Crash! Boom! Bang!?), ja Fredriksson oli aina vastavoima, jonka ansiosta Roxette ei yksinkertaisimmillaankaan kuulostanut falskilta. Hänen laulaminaan kappaleet nousivat ylpeästi esiin tusinapopin mustan aukon reunamiltakin.

Niiden tahdissa kasvoivat miljoonat ympäri maailmaa. Roxette saavutti neljä Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykköstä, enemmän kuin mikään muu ruotsalaisartisti tai -yhtye ennen sitä ja sen jälkeen. Oma osansa menestyksellä oli sattumalla: on tunnettu tarina, että The Lookista tuli radiomenestys Yhdysvalloissa Ruotsissa vaihdossa olleen opiskelijan tuupattua sitä eetteriin Minnesotassa. Jatkoa seurasi jättihitillä Listen to Your Heart, jo vuonna 1987 kirjoitetulla upealla Pretty Woman -leffabiisillä It Must Have Been Love sekä Joyride-albumin nimikappaleella.

Vaikka Roxette oli läpeensä kansainvälinen pophittijyrä, Fredriksson lauloi soolourallaan lähinnä ruotsin kielellä. Sooloura kärsi siitä, että Roxette vei häneltä paljon aikaa, mutta hän levytti silti melko ahkerasti yksinkin. Suosionsa huipulla sooloartistina hän oli vuonna 1996 levyllään I en tid som vår ja etenkin sen hitillä Tro, joka oli, jos mahdollista, vieläkin kauniimpi ja herkempi kuin Roxetten selkeästi globaaleiksi kirjoitetut balladit.

Vuonna 2002 Fredrikssonilla todettiin aivokasvain ja hänelle annettiin hyvin vähän elinaikaa. Hän menetti muun muassa lukemiskyvyn hetkellisesti kokonaan. Fredriksson kuitenkin toipui ja julkaisi jo vuonna 2004 sairauttaan käsitelleen albumin The Change, joka on hänen ainoa englanninkielinen soololevynsä. The Changellä Fredriksson laulaa musiikkia, jonka parissa hän rakensi minuuttaan nuorena ja toisaalta sairauden karaisemana. Se sisältää esimerkiksi coverin Sacha Distelin klassikosta La Belle Vie sekä oodin selviytymiselle, kappaleen nimeltä 2nd Chance. The Change on Roxetteen verrattuna juureva, raskas ja jopa vaikea albumi, vaikka ei varsinaisesti taidemusiikkia olekaan. Se on kiitollisuudenosoitus siitä, että elinpäiviä tuli lisää, vaikka tulevaisuus onkin hämärän peitossa.

Fredrikssonin sairauden jälkeen oli selvää, että Roxette ei enää nousisi popyhtyeiden ykkösrintamaan, vaikka he julkaisivat muutaman hyvin listoilla pärjänneen kokoelman. Fredriksson jatkoi cover-albumilla Min bästa vän (2006), mutta uutta Roxette-albumia saatiin odottaa pidempään. Paluulevy Charm School (2011) oli keskinkertainen suoritus, mutta vei yhtyeen kiertueelle, joka ulottui tietenkin myös Suomeen.

Viisi vuotta myöhemmin ilmestynyt Roxette-levy Good Karma (2016) jäi Fredrikssonin viimeiseksi levytetyksi musiikiksi. Samana vuonna bändin piti peruuttaa 30-vuotisjuhlakiertueensa, sillä Fredrikssonin kunto oli niin heikko, ettei hän voinut enää esiintyä.

Tänään tuli tieto, että Marie Fredriksson oli menehtynyt 9. joulukuuta 2019 vain 61-vuotiaana vuonna 2002 todetun aivokasvaimen aiheuttamiin sairauksiin. Häntä jäävät suremaan hänen äänensä parissa kasvaneen ysärisukupolven lisäksi levyntekokumppaninakin toiminut puoliso ja kaksi aikuista lasta.

Fredriksson sanoo Don’t Bore Us, Get to the Chorus -kokoelman (1995) kansilehdillä, että pitää erityisesti Spending My Timen (1991) esittämisestä ja ajattelen, että nimenomaan se pitää linkata mukaan myös tähän muistokirjoitukseen. Vuonna 1995 maailmankiertueella kuvattu video esittelee Fredrikssonin sellaisena kuin me haluamme hänet muistaa ikuisesti – maanläheisenä poptähtenä, jonka kyvyt tulkitsijana olivat vertaansa vailla.